Previous slide
Next slide

7 vaarallista ensiapuvirhettä

Ensiapu
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: Travis Stork
Vamman hyvä ja nopea hoito voi olla hyvin tärkeää paranemisen kannalta.

Näemme kuitenkin potilaiden hoitavan tavallisia vaivoja väärin. Se johtuu osittain vanhoista uskomuksista, jotka istuvat tiukassa, ja osittain ensiapuun liittyvästä uudesta tiedosta. Pyysimme ensiavussa työskenteleviä kollegojamme, jotka ovat alansa huippuja, oikomaan yleisiä harhakäsityksiä.

1. Palovamman pitäminen kylmässä liian vähän aikaa

Unohda voi ja jää: paras tapa hoitaa palovammaa on pitää sitä viileän veden alla. Muutama sekunti tai minuutti ei kuitenkaan riitä, vaan hoitoa on jatkettava ainakin 20 minuuttia, sanoo Jeffrey Pellegrino Yhdysvaltain Punaisesta Rististä. ”Palovamman lämpö tunkeutuu syvälle ihoon ja jatkaa kudoksen tuhoamista, vaikka ihon pinta olisi jo viileä”, hän kertoo. ”Kylmän pitää antaa mennä syvälle kudoksiin, jotta enempää vaurioita ei synny.”

2. Pään kallistaminen taakse, kun nenästä tulee verta

Tässä asennossa veri voi valua taaksepäin kurkkuun, mikä aiheuttaa kakomista ja yskimistä ja voi vaikeuttaa hengittämistä. Paina sen sijaan vuotokohtaa eli ota nenästä kiinni, mutta pidä pää luonnollisessa asennossa ja leuka suorassa. Istu alas ja rentoudu.

3. Venähdyksen tai murtuman hoitaminen lämmöllä

”Aluksi pitäisi aina laittaa kylmää”, sanoo tohtori William Gluckman, Urgent Care Association of America -yhdistyksen tiedottaja. Jää vähentää turvotusta, lämpö sen sijaan lisää verenkiertoa, mikä voi pahentaa turvotusta.
Käytä lämpöhoitoa esimerkiksi selkäkramppeihin.

4. Roskien poistaminen silmävammasta

Silmää ärsyttävän roskan hapuileminen voi pahentaa haavaa ja aiheuttaa jopa pysyviä vaurioita. Silmä pitäisi sen sijaan suojata: teippaa sen päälle pahvimuki, ettei haavaan mene enempää roskia, ja hankkiudu välittömästi hoitoon. Ainoa poikkeus tähän on, jos silmään on mennyt jotakin kemikaalia. Huuhtele silloin silmää vedellä 15 minuutin ajan.

5. Sideharson poistaminen vuotavasta haavasta

Jos veri tulee harsotaitoksen läpi, älä ota sitä pois ja laita uutta tilalle – laita vain uusi taitos entisen päälle, suosittaa Chris Cebollero, St. Louisin Christian Hospital -sairaalan ensiapuosaston johtaja. Veren hyytymistekijät nousevat haavan pintaan pysäyttämään verenvuodon. Harsotaitoksen poistaminen saattaa poistaa myös hyytymistekijät ja verenvuoto voi alkaa uudestaan.
Jos niin käy, paina haavaa kunnes vuoto lakkaa, huuhtele se tulehduksen estämiseksi, levitä antibioottivoidetta (jos et ole allerginen) ja sido haava uudestaan.

6. Hoidon jättäminen väliin auto-onnettomuuden jälkeen

Jos ajat kolarin, tarkistuta itsesi sairaalassa, vaikka olo olisikin hyvä. ”Adrenaliinin laukaisema taistele-tai-pakene-reaktio voi turruttaa kivun”, Cebollero kertoo. ”Tuntemukset voivat tulla kymmenen minuutin tai kahden tunnin päästä onnettomuudesta.” Ensihoitajat eivät välttämättä pysty sulkemaan pois aivoverenvuodon tai luunmurtumien mahdollisuutta.

7. Ensihoidon ulottumattomiin meneminen

Oletetaan, että sinua pistää mehiläinen takapihallasi ja saat vakavan allergisen reaktion. Käske ensin jonkun soittaa hätäkeskukseen ja suuntaa sitten tietä kohti. Jos saat ruokaa väärään kurkkuun ravintolassa, älä syöksy vessaan. ”Ihmisiä tukehtuu kuoliaaksi vessoissa, koska he eivät halua häiritä muita asiakkaita. He tuupertuvat lattialle eikä kukaan tiedä, miksi”, kertoo Pellegrino. Pysy siis avun saavutettavissa.              

Lähde: Travis Stork ja muut amerikkalaisessa ”Lääkärit”-televisiosarjassa esiintyvät lääkärit.

Lue lisää:

Paineluelvytys on tehokas ensiapu

Pidä pää kylmänä

Valmiina auttamaan: Miten toimia viidessä hätätilanteessa