Naimisissa jääkiekon kanssa

Luo: 01/27/2011 - 14:15

Millaista on elämä, kun perheen arkea ja juhlaa rytmittävät ammattiurheilun aikataulut?

Heleniuksen perhe lomamatkalla Turkin Alanyassa.
Kuva: 
Sami Heleniuksen luvalla

Sami Helenius on pelannut pitkän uran sekä NHL:ssä että SM-liigassa. Koko perheelle on aina ollut selvää, että jääkiekon ehdoilla eletään. Jääkiekon aikataulut ovat määränneet muun muassa perheen lomanviettojen ajankohdat.

”Olen kuitenkin aina yrittänyt, etten toisi niin sanotusti töitä kotiin. Kun menen himaan, yritän unohtaa kiekon, varsinkin silloin, kun se tökkii. Totuus taitaa kuitenkin olla, että joskus kun peli on mennyt ihan penkin alle, on isä-Helenius kotona hieman kärttyisämpi, vaikka kuinka yritän erottaa ne kaksi maailmaa.”

Heleniusten palattua Pohjois-Amerikasta Suomeen Sami pelasi yhden kauden Tampereella ja muu perhe asui Järvenpäässä. Tuolloin perhe oli yhdessä vain viikonloppuisin. Silloin Sami koki jäävänsä paitsi perheen arkipäivästä.

”Kun ei asu viikolla kotona, ei pääse niin hyvin perheen arkeen mukaan. Sitä voisi kuvitella, että elämä on huoletonta ja helppoa, kun asuu viikot yksin. Mutta todellisuus on toista. Istuin monena iltana yksin illalla katsomassa uutisia ja toivoin, että joku lapsista olisi siinä pyytämässä lukemaan iltasatua. Silloin oppi arvostamaan perheen arkirutiineja, jopa niitä kotitöitäkin.”

Kaudella 2009–2010 Sami pelasi Lahden Pelicansissa ja ajoi harjoituksiin ja peleihin päivittäin kotoaan Järvenpäästä.

”Ehdin viedä lapset aamulla kouluun ja jopa hakemaankin heidät, jos oli vain yhdet harjoitukset.”

Tampereen-vuotta lukuun ottamatta Heleniuksen perhe on pyrkinyt liikkumaan ja asumaan yhdessä jääkiekon mukana. NHL-vuosina Sami treidattiin muutamaan kertaan.

”Silloin kun treidataan, niin isäntä lähtee muualle vuorokauden varoitusajalla ja vaimo jää lasten kanssa pakkaamaan ja laittamaan kotia kasaan. Jääkiekossa on totuttava siihen, että välillä sitä joutuu olemaan päiviä, jopa viikkojakin yksin. Siihen on pakko tottua, koska se kuuluu ammattiin.”

Jatkuu ura tai ei, ulkomaille lähteminen ei hänen mukaansa tule enää kysymykseen.

”Yksin sinne pitäisi lähteä, ja silloin kynnys taitaisi olla jo liian iso. En tiedä meneekö tämä nyt liian makeaksi, mutta täytyy kuunnella sydäntä, eikä minua enää kiinnosta lähteä yksin maailmalle.”

Jääkiekkoilijan haastavista aikatauluista huolimatta Sami on saanut olla mukana elämän suurissa hetkissä eli kahden lapsensa synnytyksissä. ”Molempien poikien syntymään pääsin mukaan, tytär Sara syntyi Suomessa ja olin itse silloin Kanadassa. Me olimme silloin tosi nuoria, ja vaimoani Soilea jännitti synnyttäminen niin paljon, että hän halusi olla h-hetkellä koti-Suomessa.”

Samin mukaan NHL-joukkueet suhtautuvat hyvin positiivisesti lasten syntymiin ja antavat yleensä pelaajalle pari päivää vapaata harjoituksista ja peleistä, kun vaimon laskettu aika on lähellä. Tästä huolimatta oli hilkulla, ettei Sami päässyt Heleniusten toisen pojan Sasun syntymään mukaan.

”Pelasin silloin Vegasissa, ja kotipelipäivän aamulla menimme sairaalaan, missä Soilen synnytys käynnistettiin. Kätilö tuli sanomaan minulle jossain vaiheessa, että mene vain pelaamaan, ei tänään tule mitään tapahtumaan. Soitin valmentajalle ja lähdin pelaamaan kotipelin. Pelin jälkeen tulin suoraan sairaalaan, missä hoitaja tuli käytävällä vastaan sanoen, että sinua onkin täällä odoteltu ja rouva on saanut jo hetken aikaa olla jalat ristissä. Vajaa tunti saapumiseni jälkeen Sasu syntyi.”

Sami ei ole ikinä ollut huolissaan siitä, miten vaimo ja perhe pärjäävät hänen poissa ollessaan.

”Täytyy sanoa, että vaimoni on niin vahva nainen ja persoona, että minun ei ole tarvinnut kantaa huolta heidän pärjäämisestään. Olen saanut olla turvallisin mielin pelireissuilla. Suomeen paluumme jälkeen, kun muksut olivat vielä pieniä, oli lähellä asuvista isovanhemmista tarvittaessa paljon apua minun poissa ollessani.”

Sami ei osaa kaivata normaaleja arkirutiineja ja aikatauluja.

”Sitä on tottunut siihen, että on erilaiset työajat. Olin vähän aikaa sitten uimassa ja tapasin siellä vanhan pelikaverini. Silloin pelattiin juuri olympialaisissa lätkää ja kysyin kaveriltani, onko hän herännyt aamuyöllä katsomaan pelejä. Kaverini kertoi, ettei se ole mahdollista, koska hän herää joka aamu niin aikaisin ehtiäkseen töihin. Silloin mietin, että normaalit työajat voivat olla jopa rankempiakin, jos joutuu menemään esimerkiksi joka aamu kuudeksi töihin. Jääkiekkoilijat ovat onnellisten tähtien alla syntyneitä, meillä on hyvät työajat.”

Hyvillä työajoilla Sami viittaa siihen, että aamulla harjoitukset alkavat usein vasta yhdeksän ja kymmenen välillä.

”Ehdin hyvin aamuisin kuskata lapsia, normaalityössä siihen ei välttämättä olisi aikaa.”

Palautetta kotiväeltä

Perheellä on ollut Samille iso merkitys koko uran ajan. Perheen avulla hän on pystynyt unohtamaan kiekon kokonaan vapaa-ajalla.

”On sieltä vaikeina aikoina tullut tukeakin. Vaikka se onkin vähän kantapään kautta opittu”, kertoo Sami pilke silmäkulmassa ja jatkaa: ”Joskus nuorempana NHL:ssä Soile odotti hallilla pelin jälkeen vastasyntyneen Saran kanssa. Heti minut nähtyään hän antoi sapiskaa, olitpa huono tänään ja sitä rataa. Silloin piti vähän ärähtää, että älä nyt viitsi. Sen jälkeen vaimo on kyllä oppinut hyvin lukemaan elekielestä, milloin palautetta voi antaa ja milloin pitää mölyt mahassa, vaikka olisi aihettakin kommentoida.”

Samin peliroolia NHL:ssä on kuvattu tappelijaksi. NHL-joukkueissa joidenkin pelaajien tehtävänä on suojella joukkuetovereitaan kovalta peliltä. Kansankielellä näitä roolipelaajia nimitetään usein ”tappelijoiksi”, sillä tarvittaessa omia suojellaan kovinkin ottein. Pohjois-Amerikassa ”tappelijat” nauttivat suurta suosiota, ja joidenkin katsojien mielestä pelaajien väliset tappelut ovat jopa otteluiden kohokohtia.

”Minusta tappelija on aika karrikoitu ilmaisu, silloin tapeltiin kun piti, mutta ei ikinä pelkästään tappelemisen takia. Totuus on, että se kuului rooliini. Se rooli piti minut NHL:ssä usean vuoden, ja ilman sitä urani siellä olisi jäänyt paljon lyhyemmäksi, koska en ole taitopelaaja.”

Hänen mielestään tappelijan roolilla ei ole ollut vaikutusta perheeseen.

”Lapset eivät ole millään tavalla kieroon kasvaneita. Tästä on parikin hyvää esimerkkiä. Kerran pelasimme kotona toisen pojan kanssa kiekkoa ja kysyin tietysti häneltä, että kuka pelaaja olet, oletko isi? Poika totesi vain siihen, että en ole, olen Kapasen Niko!”

”Molemmat poikani pelaavat kiekkoa ja haluavat olla taitavia pistenikkareita eivätkä isänsä kaltaisia puolustajia. Pojat kyllä tietävät, missä mennään. Lasten suusta kuulee muutenkin totuuden. Ensimmäisenä Jokeri-vuotenani tultuamme takaisin Suomeen poikani totesi minulle, että faija, sä olet paska pelaaja, kun et tee ollenkaan maaleja. Perheeltä tulee suoraa palautetta!”

Sami ei kuitenkaan odota, että perhe kävisi katsomassa kaikki hänen pelinsä. Nykyään vaimo ei käy enää niin paljon peleissä kuin aikaisemmin. Osaltaan siihen on vaikuttanut luonnollisesti pitkä välimatka.

”Välillä Soile ei ole ehtinyt edes seuraamaan, mitä pelissä on käynyt, vaan kysyy kotona, paljonko peli päättyi, ja se on ihan ok.”

Samin arkipäivät jakautuvat pelipäiviin ja välipäiviin. Pelipäivänä on aamulla jääharjoitukset Lahdessa. Sen jälkeen hän syö lounaan ja ottaa hallilla päiväunet ennen peliin lähtöä. Illalla hän ajaa vielä ottelun jälkeen kotiin Järvenpäähän.

Välipäivinä on joukkueella yleensä vain yhdet harjoitukset. Silloin hän vie aamulla lapset kouluun ja ajaa Lahteen. Harjoitusten jälkeen hän ehtii yleensä myös hakemaan lapset koulusta. Vapaa-aikansa Sami viettää pääsääntöisesti kotona oleskellen.

Paikasta toiseen

Molemmat perheen pojista pelaavat jääkiekkoa, ja heidän harrastuksensa vie isän jäähallille useana iltana.

”Näin vanhemmiten lasten harrastukset ovat vähän karsineet omia harrastuksia. Usein meidän pitää olla sunnuntaiaamuisin jo kahdeksalta jäähallilla. Vapaapäivänä minua voi sanoa sohvaperunaksi. Jos lasten harrastukset eivät vaadi lähtemään mihinkään, olen mieluiten kotona ja katson paljon leffoja. Poikien kanssa meillä on tullut tavaksi saunoa.”

ILMOITUS, SISÄLTÖ JATKUU ALLA
ILMOITUS PÄÄTTYY

Samin vapaa-aikaan kuuluu myös kunnanvaltuutetun tehtävät Järvenpäässä kokoomuksen edustajana.

”Valtuustotyössä olen vielä amatööri. Meillä on kerran kuussa kokous. Lisäksi kuulun liikuntalautakuntaan, joka kokoontuu samoin kerran kuussa. Olen todella tyytyväinen, että lähdin ehdokkaaksi ja pääsin läpi. Olen oppinut paljon uutta ja pääsen vaikuttamaan asioihin. Lisäksi olen oppintu tuntemaan paljon eri alojen edustajia ja erilaisia ihmisiä. Joukkuepeliä se valtuustotyökin on.”

Vaikka Sami on pitkäaikainen jääkiekkoammattilainen, hän myöntää, että uuteen työyhteisöön meneminen on aina haastava paikka.

”Oli sitten kaksikymmentä- tai kolmekymmentävuotias, niin joka kerta uuteen joukkueeseen meneminen jännittää. Vaikka uusi pelaaja otetaan hyvin vastaan, niin itsestä on paljon kiinni, miten homma lähtee toimimaan. Oman uran aikana ei ole jääkiekkojoukkueissa montaa ’huonoa omenaa’ tullut vastaan.”

Suomalainen SM-liiga on Samin mielestä hyvin ammattimainen. Seurat hoitavat pelaajien asioita hyvin ja auttavat vieraspaikkakuntalaisia asunnon etsimisessä ja auton hankinnassa antamalla esimerkiksi yhteistyökumppaneiden yhteystietoja. Seurat tekevät paljon työtä, jotta pelaajat voisivat keskittyä vain pelaamiseen. Eroja SM-liigan ja NHL:n välillä kuitenkin löytyy.

”NHL:ssä on joukkueilla paljon enemmän rahaa käytettävissä kuin täällä, ja siellä puhutaan muutenkin isommista rahoista. Siitä johtuen NHL:ssä organisaatiot hoitavat pelaajille kaiken valmiiksi.”

Pelaajissa ja joukkueissa ei Samin mukaan ole paljon eroja. ”Jätkät ovat samanlaisia joka maassa.”

Samin neuvo on mennä joka paikkaan omana itsenään, oli kyseessä sitten SM-liiga tai NHL-joukkue.

Seuran vaihtaminen ja uudelle paikkakunnalle muuttaminen on ollut Samin näkemyksen mukaan yksi kiekkoelämän rikkauksista.

”Olen nähnyt paljon erilaisia paikkoja. Sekä NHL-kaupungit että farmiseurat, aikamoisissa pikkukylissäkin sitä on kiekkoa pelattu. Kaikki se on kasvattanut minua ihmisenä, ja olen saanut sellaisia kokemuksia, joita en vaihtaisi mistään hinnasta pois.”

Sami on kokenut myös pelaajakauppoja, jotka ovat olleet vaimolle raskaampia kuin hänelle itselleen.

”Treidit ovat tulleet joskus puhelimitse ja joskus siten, että kun olen aamulla mennyt jäähallilla, niin siellä on ollut kamat valmiiksi kassiin pakattuna ja koutsi on tullut sanomaan, että sinut on myyty toiseen seuraan. Siitä on sitten marssittu lentokentälle liput kourassa. Koen, että jos sinut treidataan, niin sen hetkinen seura ei ole saanut sinusta irti sitä, mitä on halunnut. Jotain olet kuitenkin tehnyt pelaajana oikein, kun joku toinen seura haluaa sinut.”

Kesken kauden uuteen joukkueeseen on ollut aina astetta haastavampaa mennä.

”Kauden alussa kaikki aloittavat samasta nollapisteestä. Mutta se on bisnestä ja sen kanssa on elettävä.”

Tulevaisuus

Jääkiekkojoukkue yhteisönä merkitsee Samille paljon.

”Kun tätä ammatikseen tahkoaa, niin se on iso asia. Lopettaneet kiekkoilijat sanovat usein, ettei itse peliä tule ikävä, vaan sitä pukukoppielämää ja jääkiekon sosiaalista puolta. Kun oma ura on tässä vaiheessa, että miettii koska ottaa sen ison 24-tuumaisen naulan ja hakkaa hokkarit seinään, niin alkaa tajuta sen merkityksen.”

Samin mukaan jokaisessa jääkiekkoyhteisössä, joukkueessa, on oma hierarkiansa. Vaikka pelaajat otetaan aina hyvin vastaan, niin oma paikkansa pitää kuitenkin aina ottaa. Joukkueen hierarkkiseen järjestykseen vaikuttavat ikä ja määrätty johtajuus luonteessa sekä vanhat meriitit, vaikka niistä ei puhutakaan.

”Vaikka puhutaan joukkuepelistä, on joka joukkueessa silti määrätyt pelaajat johtaja-asemassa. Kuitenkaan mikään ego ei ole niin suuri, että se menisi joukkueen egon ohi.”

Pukukoppielämäkin on muttunut Samin uran aikana vuosien saatossa.

”Silloin kun oma urani alkoi, nuorille pelaajille näytettiin selvästi oma paikkansa. Silloin tiedosti vahvasti, että on nuori ja vihreä. Nuorena junnuna Jokereissa nuoret pelaajat vaihtoivat varusteensa ns. kanahäkissä, missä säilytettiin varusteita. Nykypäivänä se paikan näyttäminen on paljon lievempää. Mutta ei minulle silloin nuorempanakaan tullut ikinä sellaista tunnetta, että minua ei haluta. Joukkue on aina yhtä. Jokaisella on kuitenkin sama tavoite.”

Samilla on selvät suunnitelmat sen suhteen, mitä hän haluaa tehdä peliuran loputtua.

”Valmentaminen kiinnostaa. Olen jo ottanut selvää ammattivalmentajan tutkinnon suorittamisesta. Olen mukana poikani treeneissä aina kun ehdin. En näe itseäni muualla kuin jääkiekon parissa, näissä piireissä olen pyörinyt koko ikäni. Koulun penkille minusta ei ole, en ole muuta käynyt kuin elämän koulua. Suunnitelmat ovat selvät, ja niitä aion lähteä toteuttamaan, sitten kun sen aika on.”

Sami ei usko peliuran loppumisen tulevan vaikuttamaan mitenkään heidän perhe-elämäänsä.

”Vaimo on puoliksi leikillään ilmoittanut, että ei tule kestämään, jos olen jatkossa 24/7 kotona. Aktiivista elämää sitä on tarkoitus ruveta viettämään, oli se sitten mitä tahansa.”

Ammattiurheilijan uran lopettaminen on iso muutos, ja Sami on jonkin verran lukenut aiheesta.

”Jossain kirjoitettiin, että ammattiurheilijan pitää tajuta uran loppumisen jälkeen, että häntä ei enää arvostella urheilijana vaan ihmisenä. Onhan se ollut hienoa, että tullaan pyytämään nimikirjoituksia jne. Mutta siinä vaiheessa täytyy vaan tajuta, että niin ei enää tapahdu. Jääkiekossa on se helkatin hyvä puoli, että on pakko oppia käsittelemään tunteiden aallonpohjat ja vuorenhuiput. Silloin kun pelit menevät huonosti, on vain mentävä eteenpäin. Uskon, että sen oppiminen auttaa jatkossakin.”

Samin mielestä Pelaajayhdistys on tehnyt hyvää työtä kehittämällä erilaisia koulutusohjelmia pelaajille, jotta näiden olisi helpompi sopeutua elämään jääkiekon jälkeen.

”Jokaisesta itsestään sen tekemisen pitää kuitenkin lähteä. Itseäni tulee helpottamaan se, että olen onnellisesti naimisissa ja tiedän, että perheeni on tukena siinä vaiheessa.”

Vaimon näkökulma

Sami Heleniusta on pidetty ensimmäisenä suomalaisena tappelijana NHL:ssä. Tämä rooli oli jopa lähtökohtana Jukka Suutarin kirjoittamassa kirjassa Sami Helenius, seitsemäs puolustaja. Tappelijan tehtävänä on suojella joukkueen tähtiä vahingoittamisyrityksiltä ja taata heille pelirauha. Soilelle Samin rooli oli aluksi järkytys.

”En ymmärtänyt alkuun koko ideaa, koska tulimme niin erilaisesta jääkiekkokulttuurista. Suomessa arvostettiin vain ja ainoastaan taitokiekkoa, ja jokaista pelaajaa valmennettiin pelaamaan niin hyvin kuin mahdollista. Aluksi oli aivan hirveää katsella, kun omaa ukkoa vedettiin ilta toisensa jälkeen kunnolla turpaan, niin että veri roiskui. Huulet olivat jatkuvasti auki ja tikkejä siellä täällä. Vasta vuosien mittaan aloin ymmärtää, että se on Samin rooli jäällä. Jäääkiekkoilijaa voisi verrata näyttelijään, heillä kaikilla on oma roolinsa, minkä he ottavat jäällä, ja se on täysi eri asia kuin se siviiliminä. Vuosien kuluessa helpotti siinäkin mielessä, että Samista tuli fyysisesti vahvempi, ja hän oppi roolinsa vaatimia kikkoja, esimerkiksi miten toinen pelaaja saadaan jäihin. Helpotti, kun Sami ei saanut enää niin kovasti köniinsä.”

Soile muistaa vieläkin elävästi Samin kuuluisimman tappelun Georges Laraque -nimistä pelaajaa vastaan.

”Se oli aivan hirveää katsottavaa, Sami sai niin pahasti turpaansa, että heikompaa olisi hirvittänyt. Silti siinä vaiheessa piti ihailla Samin suomalaista sisua, hän vain nousi kerta toisena jälkeen jäästä ylös.”

Myös Laraque ylisti ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa, että oli kohdannut kovimman suomalaisen pelaajan ikinä.

Samin NHL-rooli aiheutti sen, että perheen palattua Suomeen ja Samin siirryttyä SM-liigaan yleisö ja media ovat ottaneet häneen kantaa melko vahvasti.

”Median antama kritiikki ja kirjotusten sävy oli Amerikassa paljon sivistyneempää. Siellä ymmärrettiin Samin rooli joukkueessa ja osattiin erottaa peliminä siviiliminästä. Suomessa toimittajien omat mielipiteet näkyvät vahvasti kirjoituksista. Kirjoittaminen varsinkin pääkaupunkiseudulla, ei niinkään muualla Suomessa, on paljon ilkeämpää ja kovempaa.”

Soilea ei silti niinkään häiritse median esittämät arviot hänen miehestään. Pahempia ovat tavallisten ihmisten tai fanien ajattelemattomat kommentit.

”Vaikeinta on ollut selittää lapsille asioita Suomessa. Muistan eräänkin kerran kun menimme katsomaan peliä. Tulimme juuri lasten kanssa halliin, kun Sami luisteli kentälle. Vastustajan fanikatsomo hoilotti suureen ääneen ’Helenius on homo!’ Poikamme kysyivät silloin silmät pyöreinä: ’Äiti, mikä meidän isä on?’ Välillä ärsyttää myös se, että ihmiset, jotka eivät ole päivääkään pelanneet ammatikseen, esittävät asiantuntijakommentteja… Ainahan ne parhaat pelaajat istuvat katsomossa.”

Osallistu keskusteluun!