Tietoa Valituista Paloista

 

CIL Suomi Oy Valitut Palat 

Valittujen Palojen liiketoiminta siirtyi Reader’s Digestilta Espanjan suurimmalle suoramarkkinointiyritykselle CIL Groupille vuonna 2013. CIL markkinoi Reader’s Digestin tuotteita Pohjoismaiden ja Baltian lisäksi Ranskassa, Belgiassa, Espanjassa ja Portugalissa.

CIL ja Valitut Palat Pohjoismaissa ja Baltiassa

CIL:llä on Pohjoismaissa kolmen yhtiön muodostama liiketoimintayksikkö. Yksiköllä on toimisto Suomessa, josta Pohjoismaiden ja Baltian toimintoja johdetaan. Baltiassa CIL toimii yhteisyrityksen kautta.

The Reader's Digest Association, Inc.

The Reader's Digest Association, Inc:llä on toimintaa noin 50 maassa. Yhtymän liikevaihto oli 1,4 miljardia dollaria tilikaudella 2011. Yhtymän päätuote on Reader's Digest -lehti, joka ilmestyy maailmalla 46 eri painoksena ja 18 eri kielellä. Lehden maailmanlaajuinen levikki on yli 10 miljoonaa. Lukijoita n. 70 miljoonaa kuukausittain. Reader's Digest –lehden ensimmäinen numero ilmestyi Yhdysvalloissa helmikuussa 1922.

Tuotteet

Korkealuokkaiset tuotteemme antavat tietoa ja samalla viihdyttävät, innostavat ja rikastuttavat kaiken ikäisten ja eri kulttuureita edustavien ihmisten elämää ympäri maailmaa.

Suomessa Valitut Palat -lehti on ilmestynyt kesäkuusta 1945 lähtien. Sen levikki on 110 193 kappaletta (MAF 2015). CIL Publishing AS kustantaa Valitut Palat -lehden lisäksi Meidän Suomi -lehteä, jonka levikki on 29 477 kappaletta (MAF 2015). Meidän Suomi -lehti on ilmestynyt toukokuusta 2005 lähtien. Muita yhtymän kustantamia tuotteita ovat Kirjavaliot-sarja, tietokirjat, kirja- ja musiikkisarjat, musiikkikokoelmat ja DVD:t. Suomessa yhtiön palveluksessa on noin 50 työntekijää.

Oletko kiinnostunut tuotteistamme?
Mikäli haluat tilata tuotteitamme, kysy lisää asiakaspalvelustamme. Voit soittaa suoraan asiakaspalveluumme 0203 31500, maanantaista perjantaihin, klo 8–18 (puhelun hinta 8,8 snt/min).

Yhteystiedot

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@valitutpalat.fi
Asiakaspalvelukoordinaattori Niina Nygren

Toimitukset

Valitut Palat

Päätoimittaja Ilkka Virtanen (Valitut Palat ja Meidän Suomi)
Toimituspäällikkö Hanna Immonen
Art Director Faktor Oy / Merja Minkkinen
Toimituksen (Valitut Palat) sähköposti lehtitoimitus@valitutpalat.fi

Meidän Suomi

Toimituksen (Meidän Suomi) sähköposti meidansuomi@valitutpalat.fi

Ilmoitusmarkkinointi

Mainostajille
Myyntipäällikkö Jouni Kohonen ja Myyntipäällikkö Jukka Tiainen

Avoimet työpaikat
Katso tästä avoimet työpaikkamme

Kustantaja
CIL Publishing AS
PL 106, 00381 Helsinki
Puh. (09) 503 441, fax (09) 503 4499
www.valitutpalat.fi

Y-tunnus/FO-nummer 0115668-0

Toimitusjohtaja Timo Similä (CIL Suomi Oy/CIL Sverige AB)
Henkilöstöpäällikkö Sirpa Lindgren
Kirjatoimitus Soili Jääskeläinen
Kirjavaliot Annika Sorsa
Musiikki Emmi Holopainen

READER'S DIGEST ASSOCIATION, INC. (USA)

Pääjohtaja Bonnie Kintzer
Euroopan liiketoimintojen johtaja Brian Kennedy
Kansainvälisten painosten päätoimittaja Raimo Möysä

Yes