Previous slide
Next slide

Pako Eurooppaan

IE150302A
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: Tim Bouquet
Fanus tiesi, että hänen oli paettava Eritreasta, vaikka matkasta tulisi hengenvaarallinen.

Kiikkerässä kalastajaveneessä oli 518 epätoivoista matkustajaa. Kaikki olivat maksaneet 1 260 euroa matkasta Libyan rannikolta Välimeren poikki Eurooppaan ja unelmaan uudesta elämästä. Yksi heistä oli 18-vuotias eritrealaistyttö Fanus. Varhain lokakuun 3. päivänä 2013 Fanus nousi kannelle paetakseen kuumuutta ja ruumaan ahtautuneiden merisairaiden matkustajien löyhkää. Hän näki välkkyviä valoja vain 800 metrin päässä. Se oli Lampedusan lomasaari, lähimpänä Libyaa sijaitseva Italian osa. Hän oli selviytynyt vaarallisesta 18 kuukauden matkasta. Toisetkin kokoontuivat jännittyneinä kannelle

Päämäärä häämötti merellä vietettyjen 36 tunnin jälkeen. Äkkiä aluksen säksättävä dieselmoottori pysähtyi. Pilssipumppu lakkasi toimimasta ja vettä alkoi tulvia sisään. Kapteeni ei saanut moottoria uudestaan käyntiin. Hän kaatoi bensiiniä huovalle ja sytytti sen hätämerkiksi rannalla oleville, mutta polttoainetta valui myös kannelle, joka syttyi palamaan.

Ihmiset tungeksivat hätääntyneinä aluksen toiselle laidalle. Ylilastissa oleva vene alkoi kaatua pelottavan hitaasti. Ihmisiä putosi mereen. Lisää vettä tulvi sisään. Kannen alle jääneillä ei ollut mitään mahdollisuuksia.

Fanus ei osannut uida. Hänen ympärillään huitoi satoja käsiä ja jalkoja, kun ihmiset yrittivät pysyä pinnalla. Hän takertui uppoavan aluksen kaiteisiin. ”Sitten se mies tarttui kaulaani ja veti minut pinnan alle”, Fanus sanoo muistellen kauhun hetkiä. ”Työnsin häntä alaspäin ja viuhtoen käsiäni kuin koira pääsin takaisin pinnalle. Joku veti minut takaisin kaatuneen aluksen päälle.”

Kun Fanus oli ollut neljä tuntia vedessä, rannikkovartiosto pelasti hänet ja vei rannalle sairaalaan. Fanus pääsi turvaan, mutta kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita. Sinä päivänä hukkui noin 363 ihmistä, suurin osa heistä eritrealaisia. Laivan 90 naismatkustajasta vain viisi pelastui. Katastrofi herätti tiedotusvälineiden huomion. Mutta Migrants’ Files -projektin, yleiseurooppalaisen journalistien yhteenliittymän, kokoaman tietokannan mukaan vuodesta 2000 lähtien yhteensä 25 000 siirtolaista on menehtynyt. Useimmat heistä ovat hukkuneet merikelvottomien alusten kaatuessa tai upotessa.

Mikä sai Fanusin lähtemään vaaralliselle matkalle? Hänen lapsuutensa koptilaiskristityssä perheessä viiden veljen ja yhden sisaren kanssa Eritrean eteläosan kauppakaupungissa lähellä Etiopian rajaa oli ollut idyllinen. ”Kaikki oli kaunista. Minulla oli paljon ystäviä. Rakastin koulunkäyntiä, erityisesti laulamista ja jalkapallon pelaamista koulun joukkueessa”, hän sanoo.

Sitten eräänä päivänä vuonna 2011, kun Fanus oli 15-vuotias, kaikki loppui äkkiä. Sotilaat marssivat hänen kouluunsa. He tulivat kokoamaan oppilaita. ”He veivät meidät vankilaan, joka oli hyvin suuri ja pelottava. Siellä oli paljon lapsia monista kouluista.”

6,2 miljoonan asukkaan Eritrea syntyi vuonna 1993 Etiopiaa vastaan käydyn katkeran itsenäisyyssodan jälkeen. Mutta taistelua johtaneista sankareista tuli rauhan ajalla raakoja diktaattoreja, jotka mitätöivät vaalit ja perustuslain ja sulkivat vankiloihin 10 000 poliittista vankia.

Vuodesta 1998 lähtien maassa on olllut pakollinen ja kestoltaan määrittelemätön asepalvelus sekä pojille että tytöille 17. ikävuodesta lähtien. Olot armeijassa ovat ankarat. Tyttöjä raiskataan usein ja heidät pakotetaan avioliittoon. Karkurit ammutaan.

Fanus vapautettiin myöhemmin. Hoikka ja kirkassilmäinen tyttö oli liian nuori asepalvelukseen. Toistaiseksi. Koulun ylemmillä luokilla oli jäljellä hyvin vähän lapsia. Monet hänen ystävistään olivat nyt armeijan parakeissa, mutta toiset olivat päättäneet mieluummin paeta kuin joutua asepukuun, josta he pääsisivät eroon vasta keski-ikäisinä. ”Silloin aloin tajuta, että minunkin oli lähdettävä.”

Hän ei keskustellut päätöksestään vanhempiensa kanssa. Nämä olisivat tehneet kaikkensa estääkseen häntä. Hänen 17-vuotispäivänsä lähestyi: oli toimittava nyt tai ei koskaan. Fanusin vanhin veli, 30-vuotias Gere, oli jo paennut Israeliin. ”Minulla ei ollut mitään suunnitelmaa”, Fanus sanoo. ”Halusin vain päästä rajan yli lasten pakolaisleirille Etiopiaan.”

Eräänä aamuna vuoden 2012 keväällä hän lähti kotoa yllään vain farkut ja t-paita ja opiskelijakortti taskussaan. ”Tiesin, että jos minut pysäytettäisiin, opiskelijana minulle ei tapahtuisi mitään pahaa. Minut vain lähetettäisiin takaisin kotiin.”

Useimmat eritrealaiset eivät voi hankkia passia tai ulkomaanviisumia. Noin 5 000 ihmistä pakenee maasta joka kuukausi. Heidän laillaan Fanus lähti kävelemään. Yli viisi tuntia myöhemmin etiopialaiset sotilaat poimivat hänet rajan takana mukaansa ja veivät pakolaisleirille. ”Luulin olevani siellä turvassa”, hän sanoo.

Mutta Fanusista oli tullut pakolainen. Hän oli astunut vaaralliseen maailmaan, jossa ihmisistä tulee saalista pahimman lajin rikollisille. Kaivattu päämäärä oli tietenkin turvallinen ja vakaa Eurooppa. Tärkeimmät reitit sinne kulkevat Italian, Kreikan ja Marokon rannikolla sijaitsevien Espanjan erityisalueiden, Melillan ja Ceutan, kautta. Perille pääseminen vaatii hirveiden riskien ottamista, mutta se ei lannista tuhansia epätoivoisia lähtijöitä.

Fanus asui hirvittävissä oloissa etiopialaisella pakolaisleirillä. Vedestä ja ruoasta oli pulaa, kaksi tai kolme ihmistä nukkui samassa sängyssä. Monien muiden tavoin Fanus oli valmis uskomaan tulevaisuutensa ihmissalakuljettajien käsiin. ”Tapasin eritrea­laisen, joka sanoi voivansa kuljettaa minut Sudaniin, Khartumiin, ja sieltä voisin pyytää perheeltäni rahaa maksaakseni matkan.”

Myöhään eräänä iltana heinäkuussa 2013 hän astui taksiin. ”Minut vietiin metsään jonnekin Pohjois-Etiopian takamaille, olin yksi kolmesta tytöstä monen miehen joukossa. Meidät laitettiin Toyota Hilux -pakettiauton takaosaan. Meidän oli paneuduttava makuulle. He peittivät meidät viltillä ja lastasivat päällemme hedelmiä piilottaakseen meidät.”

Viisi päivää myöhemmin he saapuivat Khartumiin. ”Meitä kolotti kauheasti ja olimme tahriutuneet hedelmistä. Näytti siltä kuin ruumiimme olisi maalattu.”

Hänen oli vielä löydettävä melkein 1900 euroa maksaakseen sudanilaiselle salakuljettajalle matkasta Libyaan. ”Hän antoi minulle kännykän, että voisin soittaa veljelleni Israeliin. Gere oli järkyttynyt ja vihainen, kun kerroin hänelle, missä olin. ’Sinä olet lapsi. Se on hyvin vaarallista. En halua, että jatkat tätä’, hän sanoi.”

Gere antoi kuitenkin periksi. Hän sähkötti rahat, jotka oli onnistunut säästämään, joten Fanusilla oli nyt tarpeeksi rahaa matkan jatkamiseen ja uusiin vaatteisiin. Hän oli yksi niistä 131 ihmisestä, jotka lähtivät Saharan poikki Libyaan kuorma-autoilla. Mukana oli 20 naista ja kolmevuotias lapsi. Päämääränä oli Tripoli 2 700 kilometrin päässä. Sieltä he toivoivat löytävänsä Italiaan vievän laivan.

Kun he olivat päässeet Libyaan, heidät luovutettiin paikallisille salakuljettajille, mutta heidät kaapattiin melkein heti, ja heitä pidettiin panttivankeina vuoristossa 27 päivän ajan. ”Joka yö he yrittivät raiskata naiset, ja kun miehemme puolustivat meitä, kaappaajat ripustivat heidät ylösalaisin ja löivät heitä jalkoihin.” Fanus luo katseensa maahan. Hän ei kerro enempää yksityiskohtia, mutta on tiedossa, että joitakin eritrealaisnaisia upotettiin bensiiniin, kunnes he alistuivat raiskattaviksi.

Onneksi Fanusin veli maksoi 2 600 euron lunnaat, ja viimein syyskuun alussa vuonna 2013 hän pääsi Tripoliin. Likaisella, katetulla pihamaalla 700 muun pakolaisen kanssa hän odotti ja toivoi laivaa. Se osoittautui kohtalokkaaksi kalastajaveneeksi, jonka kaatuminen vei 363 ihmishenkeä.

Fanus oli yksi 14753 siirtolaisesta, jotka pääsivät elossa Lampedusaan vuonna 2013. Melkein 10 000 heistä tuli Eritreasta. Hänet ja muut selviytyneet vietiin saaren ylikuormitettuun vastaanottokeskukseen, jossa he saivat vaatteita, ruokaa ja lääkärinhoitoa.

Traumaperäisestä stressihäiriöstä ja raastavista painajaisista kärsivä Fanus jäi keskukseen yli kolmeksi kuukaudeksi. Hän oli ottanut tavoitteekseen päästä Ruotsiin, jossa asui noin 45 000 eritrealaista, myös yksi hänen sukulaisensa.

Nykyisten sääntöjen mukaan kaikkien turvapaikanhakijoiden on pysyttävä maassa, johon he ovat saapuneet, tai heidät palautetaan sinne. Käytännössä Italia hyötyy siitä, että se antaa siirtolaisten muuttaa muualle Eurooppaan. Siitä huolimatta Fanus pelkäsi rekisteröitymistä ja yritti polttaa sormenjälkensä pois palavalla muovipussilla. Kun hänet oli siirretty maahanmuuttajakeskukseen Sisiliaan, hän pakeni ja lähti pitkälle matkalle linja-autolla, junalla ja lentokoneella Rooman, Milanon ja Barcelonan kautta.

Hänen veljensä ja myötätuntoiset italialaiset auttoivat häntä matkalla ja maksoivat salakuljettajille sekä hankkivat hänelle matkustusasiakirjat. Salakuljettaja ohjasi Fanusin asemien ja lentoterminaalien läpi kännykän avulla. 20. tammikuuta 2014 hän pääsi viimein Tukholman lentokentälle. Ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen hän nukkui pelkäämättä.

Fanus on nyt saanut turvapaikkaoikeuden ja ensimmäisen virallisen passinsa. Hän asuu valtion tuella Sundsvallissa, muutaman tunnin matkan päässä Tukholmasta pohjoiseen. Hän käy koulua ja asuu samassa asunnossa kolmen muun eritrealaistytön kanssa. Ulkoisesti hän on tavallinen 18-vuotias: hän pelaa jalkapalloa ja toivoo, että hänestä tulee laulaja. ”Ruotsalainen laulaja!” hän nauraa. Viisi muuta hänen sisarustaan on myös päässyt turvaan Belgiaan ja Israeliin. Fanus on yllättävän avoin ja luottavainen. ”Kyllä, olen onnellinen. Otan vastaan sen, mitä hyvänsä Jumala minulle valitseekin.”

Sitten hänen kasvonsa synkkenevät. On laivan uppoamisen vuosipäivä. ”Toivoisin, että ihmiset voisivat tulla tänne pyytämään turvapaikkaa laillisesti, ettei kukaan kuolisi.” Kyyneleet alkavat virrata. ”En unohda sitä koskaan. Eräs nainen synnytti laivalla. Hän hukkui vauvansa kanssa.”

Euroopan ongelma

Lokakuun 3. päivän 2013 eloonjääneitä tuodaan rantaan Lampedusassa.
Kuva: Rex Features

EU kamppailee rannoillaan maahanmuuttajien tulvaa vastaan.

Fanusin laivan uppoamisen jälkeen Italian laivasto aloitti operaatio Mare Nostrumin 18. lokakuuta 2013 pelastaakseen vaaraan joutuneet. 421 tehtävässä 32 laivaa, kaksi sukellusvenettä, helikopterit, tiedustelulennokit ja 900 operaation osanottajaa pelastivat yli 150 000 maahanmuuttajaa ja auttoivat saattamaan 330 salakuljettajaa oikeuden eteen. Yhdeksän miljoonaa euroa kuukaudessa maksaneen operaation kulut olivat liikaa Italialle, joka lopetti Mare Nostrumin 1. marraskuuta 2014.

Operaation tilalle EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontex esitteli operaatio Tritonin. Se aloitti työnsä Välimerellä 2,9 miljoonan euron kuukausibudjetilla vain kuuden aluksen, helikopterin ja kahden lentokoneen turvin 2,5 miljoonan neliökilometrin alueella. Painopiste on nyt rajaturvallisuudessa ennemmin kuin humanitaarisessa etsintä- ja pelastustyössä, joka joidenkin poliitikkojen mukaan rohkaisi siirtolaisia yrittämään rajanylitystä.

Pelastustyö on nyt aluevesillään toimivan Italian rannikkovartioston sekä kauppalaivojen vastuulla. Kaksi viikkoa Mare Nostrumin päättymisen jälkeen panamalainen tankkeri pelasti 477 siirtolaista ja vei heidät Sisiliaan.

EU:n sisäasioista vastaava komissaari Cecilia Malmström sanoi, että vain 10 EU-maata ottaa vastaan 90 prosenttia turvapaikanhakijoista. ”Useat EU-maat eivät ota vastaan juuri lainkaan pakolaisia. Se on lähestulkoon häpeällistä.”

Fanusin laivan uppoamisen vuosipäivänä UNHCR paljasti, että yhdeksän kuukauden aikana viime vuoden lokakuun alusta lähtien yli 3 000 ihmistä on hukkunut ylittäessään Välimerta. Se on yli neljä kertaa niin paljon kuin koko vuoden 2013 aikana. UNHCR ennustaa, että kuolonuhrien määrä nousee vielä tänä vuonna, ellei EU muuta asennettaan. 

 


Turvapaikanhakijat 28 EU-maassa
472 395 hakijaa, 1 .7.2013–30.6.2014

maa  hakijoita
2013–2014  
prosenttia kaikista 
hakemuksista
prosenttia maan 
asukasluvusta
Saksa  152 780 32,3 0,19
Ruotsi   67 330 14,3 0,70
Ranska  64 255 13,6 0,10
Italia    41 440 8,8 0,07
Iso-Britannia  29 890 6,3  0,05
Suomi    3 200 0,68 0,059
 

Vuoden 2013 aikana annettiin 326 310 alustavaa päätöstä, joissa 112 730 hakijaa (34,5%) sai turvapaikkaoikeuden tai oleskeluluvan.