Previous slide
Next slide

Yllättävää tietoa kumppanin valinnasta!

kumppani
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: Lisa Fields
Et ehkä huomaa sitä, mutta katsoessasi kumppanisi silmiin saatat hyvinkin katsoa muunneltua kuvajaista itsestäsi.

Et ehkä huomaa sitä, mutta katsoessasi kumppanisi silmiin saatat hyvinkin katsoa muunneltua kuvajaista itsestäsi. Tutkijat ovat havainneet, että ihmiset valitsevat puolisoksi henkilöitä, jotka ovat yleensä saman kokoisia, muotoisia tai etnisesti samankaltaisia  ja heillä voi olla myös yhteneviä kasvonpiirteitä.

Ajatellaan vaikkapa amsterdamilaista Lot Geelsia ja tämän amerikkalaista aviomiestä Brock Mosovskya. ”Meillä molemmilla on vaaleat hiukset ja siniset silmät”, Lot sanoo. ”Kumpikaan meistä ei ole kovin pitkä. Meillä molemmilla on urheilullinen vartalo ja pääasiassa eurooppalaiset sukujuuret.”

Vaikka puoliso ei näyttäisikään samalta, kasvavan tutkimusalan mukaan pariskunnalla on todennäköisesti yhteisiä ulkonäköön liittymättömiä ominaisuuksia, kuten koulutustaso, sosioekonominen asema, uskonto sekä luonteenpiirteitä ja jopa eettisiä arvoja.

Lot ja Brock sopivat myös tähän kategoriaan. ”Olemme molemmat filosofian tohtoreita ja tutkijoita”, Lot sanoo. ”Me molemmat pidämme aktiivisesta elämästä ja harrastamme kalliokiipeilyä, hiihtoa ja lumilautailua. Maailmankatsomuksemme on varsin samanlainen, ja olemme molemmat ahkeria, sosiaalisia ja ystävällisiä ihmisiä.”

Tutkijat ovat vuosikymmenten ajan tutkineet ilmiötä, jossa samankaltaiset ihmiset hakeutuvat yhteen. Se tunnetaan positiivisena valikoivana parinmuodostuksena. Ne, jotka sanovat, että vastakohdat täydentävät toisiaan, voivat yllättyä tutkimustuloksista, jotka osoittavat samankaltaisuuden viehättävän.

Jos taas uskoo, että kyllä koira koiran tunnistaa, on helppoa ymmärtää, miksi ihmiset etsivät niin kiihkeästi kumppania, joka muistuttaa heitä itseään jollakin lohdullisella tavalla.

On olemassa ennustettavuuden elementti, kun tapailee jotakuta, jolla on samanlainen tausta, Ty Tashiro, The Science of Happily Ever After -kirjan kirjoittaja, sanoo. He eivät ole niin uhkaavia, niin pelottavia. He ovat alusta alkaen tutumman tuntuisia henkilöitä. Tuttuus viehättää meitä.

Useimpien kohdalla positiivinen valikoiva parinmuodostus tapahtuu tiedostamatta, ellei sitten aktiivisesti etsi henkilöä, jolla on sama etninen tausta tai uskonto.

Näin se tapahtuu tosielämässä:

Naapuruston ihmiset    

Se, että ihminen avioituu itsensä kaltaisen henkilön kanssa, on selitettävissä käytännön syillä. Asiaa selittää perinnöllisyystieteen tutkija Abdel Abdellaoui VU Amsterdam -yliopistosta: On todennäköistä tavata joku omista sosiaalisista piireistä, koska ihmiset käyvät samassa kirkossa, opiskelevat samassa koulussa tai yliopistossa tai asuvat samalla alueella.

Abdellaoui huomasi, että Alankomaissa maan pohjoisosissa asuvat ihmiset ovat geneettisesti erilaisia kuin maan eteläosien asukkaat, koska ihmiset valitsevat usein samalla seudulla asuvan kumppanin.

”Monet geneettisistä samankaltaisuuksista selittyvät sillä, että syntyperältään samanlaiset ihmiset saavat lapsia”, Abdellaoui sanoo. ”Tutkimuksemme tarkastelevat,  tapahtuuko parinmuodostus valikoivasti, ja niin selvästi tapahtuu. Suurin osa aviopareista muistuttaa toisiaan enemmän kuin sattumanvaraisesti odottaisi.”

Tietenkään kaikki eivät jää asumaan seudulle, jolla ovat viettäneet lapsuutensa. Opiskelijat saattavat muuttaa kampusalueelle, jolla he ovat älyllisesti ja sosioekonomisesti samanlaisten ihmisten joukossa. Kun he siirtyvät työelämään, he saattavat muuttaa toiseen kaupunkiin, josta on helpompi löytää oman alan töitä.

Sitten suurin osa hereilläoloajasta kuluukin vuorovaikutuksessa työtuttavien kanssa, ja heillä taas on sama koulutustaso ja sosioekonominen asema.

Asianajaja rakastuu paljon luultavammin asianajajaan tai toiseen työtovereiden tai ystävien kautta tavattuun ammattilaiseen. Siinäkin tapauksessa kumppani löytyy valikoivan parinmuodostuksen kautta, mutta samankaltaisuudet eivät ole niin selvän fyysisiä.

Korkeakoulutetut aviopuolisot saavat lapsia, joilla on hieman enemmän geneettistä vaihtelua kuin alemmin koulutetut, koska nämä muuttavat vähemmän, Abdellaoui selittää.

Kauneus katsojan silmissä

Oletko joskus hämmästynyt nähdessäsi huomattavan kauniin naisen kävelevän käsi kädessä itseään selvästi vaatimattomamman näköisen miehen kanssa? Tutkimukset vahvistavat, että sellaista pariutumista ei tapahdu usein.

Viehättävimmän näköiset ihmiset pariutuvat viehättävimpien kanssa, keskiverrot toistensa kanssa ja vähiten viehättävät keskenään, Tashiro sanoo, Toki on epäsuhtiakin, yleensä sosioekonomisista eroista johtuen. Tavallisesti viehättävät ihmiset ovat viehättävien ihmisten kanssa.

Se ei tarkoita, etteivätkö rumat ihmiset pitäisi viehättäviä ihmisiä vetovoimaisina. Tashiro selittää, että paremminkin ihmiset ovat tietoisia asemastaan viehättävyyden maailmassa ja ymmärtävät, että heidän paras mahdollisuutensa saada vastakaikua kiinnostukselle on suurin piirtein saman tasoisten seurassa.

”Voisi puhua uskollisuustakuusta”, sanoo John Speakman, professori Aberdeenin yliopiston biologian ja ympäristötieteiden osastolta. ”Se tarkoittaa, että valitsemme parin suurin piirtein samalta fyysisen viehättävyyden tasolta, koska pyrimme varmistamaan, ettei kumppanimme petä meitä.”

Vaihtoehtoja punnitessa

Uskollisuustakuu ja valikoiva parinmuodostus voivat vaikuttaa siihen, millaista kehotyyppiä edustavan kumppanin ihminen valitsee. Speakmanin tutkimus on osoittanut, että ylipainoiset ihmiset tapaavat avioitua toisten ylipainoisten ihmisten kanssa.

”Jos ihmisiltä kysyy, mikä on heidän mielestään viehättävä kehotyyppi, kaikki valitsevat hoikan ihmisen”, Speakman sanoo. ”Ylipainoiset ihmiset eivät kuitenkaan välttämättä pidä hoikkaa ihmistä hyvänä valintana kumppanikseen.”

Tutkimusala on melko uusi, joten ei vielä ole tutkimustietoa siitä, ovatko ylipainoiset avioparit olleet ylipainoisia jo tavatessaan. Tutkijat arvelevat, että osa pareista lihoo yhdessä samankaltaisen ruokavalion ja liikuntatapojen vuoksi. Vastaavasti hoikat parit saattavat pysyä hoikkina yhteisten terveellisten tapojen avulla.

”Ihmiset päätyvät yhteen viehättävyydeltään samankaltaisten kumppanien kanssa, mutta osittain se selittyy myös sillä, kuinka he vaikuttavat ajan myötä toisiinsa”, sanoo Paul Eastwick, professori Teksasin yliopiston viehättävyyden ja suhteiden tutkimuskeskuksesta Austinista.

Sen pituinen se

Valikoiva parinmuodostus ei rajoitu vain painoon. Pitkät ihmiset muodostavat yleensä pareja keskenään, samoin lyhyet.” 1950- ja 1960-luvuilla tutkijat mittasivat esimerkiksi parien ranteiden ympärysmittaa, päänkokoa, jalkojen pituutta ja kengänkokoa”, sanoo Stirlingin yliopiston lehtori Anthony Little.

”He löysivät pientä, mutta positiivista korrelaatiota suurelle osalle näistä kehonmitoista. Tietyllä tapaa tämä ei ole yllättävää. Pitkät ihmiset päätyvät yhteen pitkien ihmisten kanssa ja painavat painavien.”

Koska miehet ovat pitempiä kuin naiset, parit yhdistyvät pituussuhteiden, eivät tarkkojen mittojen, perusteella. Mies, joka on pitempi kuin 90 prosenttia muista miehistä, nai luultavasti naisen, joka on pitempi kuin 90 prosenttia muista naisista.

”On todella harvinaista nähdä pitkää naista lyhyen miehen kanssa, paitsi jos miehellä on selkeästi muita avuja, kuten vaikkapa Tom Cruisella.

Mies peilissä

Monet ihmiset valitsevat kumppanin, joka näyttää jollakin tavalla heiltä itseltään, oli piirre sitten hius- ja ihonväri tai yhtenevät linjat poskipäissä tai leuankaaressa.

”Kyseessä on visuaalinen altistuminen”, Little sanoo. ”Mitä enemmän näemme jotakin, sitä enemmän pidämme siitä. Pidämme ehkä ihmisistä, jotka näyttävät samalta kuin me itse, koska tunnemme omat piirteemme todella hyvin.”

On tutkimustietoa, jonka mukaan ihmiset pitävät itsensä näköisiä ihmisiä miellyttävinä. ”Vaikuttaisi siltä, että pidämme todennäköisemmin uusista kasvoista, jos niitä muokataan kuvankäsittelyohjelmalla näyttämään hieman omilta kasvoiltamme”, Eastwick sanoo.

Arvoja arvioimassa

Monilla pariskunnilla on samoja ominaisuuksia, kuten lähestyttävyys, anteliaisuus ja ystävällisyys. Useat eri maissa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että puolisoilla on samanlaisia epäitsekkäitä piirteitä, kertoo Arnaud Tognetti, tutkija Institute for Advanced Study in Toulouse -instituutista.

Joissakin tutkimuksissa on selvinnyt, että mitä enemmän aikaa puolisot viettävät yhdessä, sitä luultavammin heillä on sama anteliaisuuden ja avuliaisuuden taso. Tognetti huomasi uudessa tutkimuksessa, että joillakin pareilla on sama anteliaisuuden ja avuliaisuuden taso suhteensa alusta asti, mikä on saattanut vetää heitä toistensa puoleen.

”Avuliaisuus voi olla merkki taipumuksesta muihin epäitsekkäisiin toimiin, kuten lastenhoitoon ja perheen elättämiseen”, Tognetti sanoo.

”Valitsemalla auttavaisen kumppanin ihmiset voivat valita äidin/isän, joka käyttää paljon energiaa, aikaa ja voimavaroja lastensa hoitamiseen. Molempien vanhempien panostus on ratkaisevan tärkeä voimavara, joten lisääntyminen sellaisen auttavaisen puolison kanssa, joka panostaa jälkeläisiinsä, on luultavasti hyödyllistä.”

Luonne ratkaisee paljon

Ihmiset valikoivat parinsa myös persoonallisuuden perusteella. ”Huomasimme parhaaksi todisteeksi, että parit muistuttavat toisiaan ulospäinsuuntautuneisuuden suhteen eli sosiaalisuuden, ystävällisyyden ja lähestyttävyyden suhteen.

Havaitsimme positiivista korrelointia parien välillä myös luottamuksen, tiedostamisen ja laaja-alaisten kiinnostustenkohteiden suhteen, Little sanoo.

Päinvastainenkin on totta: Joidenkin tutkimusten mukaan parit valikoivat toisensa esimerkiksi masennuksen, ahdistuneisuuden tai adhd:n perusteella. ”Mitä voimakkaampia oireet ovat, sitä vahvempaa valikoiva parimuodostus on”, Abdellaoui sanoo. ”Emme ole vielä varmoja syystä. Kenties heillä on vahvempi side, koska heillä on ollut samanlaisia kokemuksia.”

Onnellisuustekijä

Jos sinulla on kumppanisi kanssa yhtäläisyyksiä, iloitse: Jotkin tutkimukset ovat osoittaneet, että mitä enemmän parilla on yhteistä, sitä todennäköisemmin he pysyvät yhdessä. ”Väestön läpileikkauksessa parisuhteen pituus korreloi positiivisesti samankaltaisuuden kanssa”, Little sanoo.

”Erään tutkimuksen mukaan parit pysyvät epätodennäköisemmin yhdessä, jos he ovat erilaisia. Ihmiset, jotka pysyvät yhdessä, ovat samankaltaisimpia.”

Lot Geels on todennut, että piirteet, jotka ovat yhteisiä hänelle ja hänen miehelleen, ovat tehneet heidän liitostaan vahvan. ”Uskon, että se todella helpottaa asioita”, hän sanoo. ”Emme ole eri mieltä elämän tärkeistä asioista.”

Vielä ei ole keksitty reseptiä, joka takaisi autuaan liiton. Tutkijat eivät ole havainneet, että jonkin tietyn ominaisuuden puuttuminen tai läsnäolo parantaisi suhteen laatua. ”Emme ole lähelläkään sitä, että voisimme ennustaa jonkin suhteen menestystä”, Abdellaoui sanoo.

”En rohkenisi neuvoa ketään kumppaninvalinnassa tietämämme perusteella, etenkään geeneihin liittyen. Seuraa vain sydäntäsi.”   

Lue lisää
28 pariskuntaa paljastaa, miten he löysivät ”sen oikean”
Näin parisuhteessa säilyy kipinä
12 tapaa viestiä rakkaudestasi