Previous slide
Next slide

11 syömiskelvotonta ruokajätettä, joissa on yllättäviä hyötyjä

appelsiini
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: Kelsey Kloss
Älä vielä viskaa näitä roskikseen!

Vesimelonin kuori seksihalujen tehostajana

Vesimelonin kuorella on myös ravinnollisia hyötyjä. Sen lisäksi, että se sisältää C- ja B6-vitamiineja (ihon, vastustuskyvyn ja hermoston tehostajia), se voi myös makeuttaa seksielämääsi. Vuonna 2008 Texas A&M Universityssa tehdyssä tutkimuksessa tutkijat totesivat, että vesimelonin kuori sisältää suuria määriä sitrulliinia. Elimistö muuttaa sen aminohapoiksi, jotka auttavat parantamaan verenkiertoa ja rentouttamaan verisuonia — myös siellä vyötä alempana. Ota kuoret käyttöön soseuttamalla ne hedelmäsmoothieksi tai paista ne pannulla wokin seuraksi. Ne tuovat siihen kesäkurpitsamaista koostumusta ja hieman makeaa makua.

Banaaninkuoret laastareina

Ympäri maailmaa arviolta 40 miljoonaa tonnia banaaninkuoria heitetään vuosittain pois tai ne jätetään käyttämättä, kertoo vuonna 2013 tehty tutkimus. Käytä sinä omasi nahan kiillottamiseen (hiero nahkaa kuoren ulkopinnalla ja kiillota sitten pehmeällä rievulla), haavojen parantamiseen (anna mustelmille ja naarmuille annos kaliumia pyyhkimällä niitä banaaninkuoren sisäpuolella) tai kasvien lannoittamiseen (liota kuoria purkillisessa vettä ja sekoita sitten viisi osaa hanavettä yhteen osaan banaanivettä). Voit myös syödä ne! Vuonna 2011 kirjoitetun artikkelin Applied Biochemistry and Biotechnology mukaan banaaninkuoret sisältävät monia terveellisiä antioksidantteja, kuten karotenoideja sekä polyfenoleja (joiden ajatellaan torjuvan diabetesta, sydänsairauksia ja syöpää). Pese kuoret huolelliset ja soseuta ne hedelmäsmoothieksi. Voit myös keittää paloiteltuja kuoria 10 minuuttia ja lisätä ne lempiruokaasi. Esimerkiksi kuivassa intialaisessa vihannescurryssa paloitellut, kurkumalla ja suolalla maustetussa vedessä keitetyt banaaninkuoret sekoitetaan sinapinsiementen, vihreiden chilien ja kaalin kanssa. Yhdessä niistä syntyykin sangen terveellinen ateria. 

Kurpitsan täyte kasvonaamiona

Kurpitsa on pullollaan antioksidanttivitamiineja A, C ja E, kuorivaa retinoiinihappoa ja rauhoittavaa sinkkiä, jotka yhdessä muodostavat täydellisen kasvonaamion. Sekoita 2 teelusikallista sosesäilykettä (tai soseutettua kurpitsaa), 1/2 teelusikallista hunajaa, 1/2 teelusikallista maitoa sekä ¼ teelusikallista kanelia. Levitä paksu seos kasvoillesi, anna sen vaikuttaa 10 minuuttia ja pese se pois. Jos ihosi on kuiva, lisää hiukan kuorivaa ja kosteuttavaa ruskeaa sokeria. Rasvaiselle iholle taas voit lisätä pari tippaa karpalomehua, joka tasapainottaa ihoa lisäantioksidanteilla.

Perunankuori ikääntymistä torjuvana salaisuutena

Käytä ylijääneitä kuoria ja osia hemmotteluun. Kauneushoitolan kurkunviipaleiden tapaan peruna auttaa kirkastamaan itsepäisen tummia silmänalusia. Salainen ainesosa on perunasta löytyvä katekoli-entsyymi, jolla on ihoa vaalentavia ominaisuuksia (jotkut kotikonstit jopa suosittelevat, että perunaa hierotaan pisamien tai ikäläiskien päälle niiden vaalentamiseksi). Leikkaa ylijääneet perunanpalat kahtia ja laita ne silmiesi päälle 10 minuutiksi. Niiden mehu imeytyy ihoosi ja tekee taikojaan etenkin, jos toistat hoidon kahdesti viikossa.

Vanha leipä kumina

Vanhasta leivästä voi valmistaa korppujauhoa tai krutonkeja, mutta mauste- tai kahvimyllyn läpi käytettynä se poistaa turhat hajut ja jäänteet. Jos seinilläsi on tahroja tai jälkiä (jopa värikynää), poista leivän kuori, pyyhi jälki pehmeällä liinalla ja hiero siihen vanhaksi menevää leipää. Leivän sienimäinen koostumus toimii kuin kaupasta ostettu puhdistuskumi.

Sipulinkuori tulehdusta torjuvana aineena

Sipuleita suojaava lohkeileva kuori on täynnä ravinteita, kuten kasvipigmentti kversetiiniä, joka voi estää laskimoita tukkeutumasta, madaltaa verensokeria ja vähentää tulehdusreaktioita. Siitä huolimatta vuonna 2011 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että yksin EU:ssa 500,000 tonnia sipulijätettä (kuten kuorta tai itse sipulia) heitetään pois vuosittain. Kuori ei ole syötävä, mutta sen terveysvaikutukset voi napata käyttöönsä lisäämällä niitä liemeen keittoja tai patoja valmistettaessa. Ne antavat myös ruokaan voimakkaan, maukkaan aromin — mutta muista poistaa ne ruoasta ennen tarjoilua. 

Vanhentunut oliiviöljy meikinpoistoaineena

Kaappiin unohtunut pullollinen oliiviöljyä on menettänyt makunsa, mutta voit silti keksiä sille uusia käyttötapoja. Taputa sitä hiukan jumiin jääneen vetoketjun hampaisiin tai poista silmämeikkisi helposti. Lisää fiksuja käyttötapoja: Levitä sitä koiran tassuihin halkeamien tai kivun lievittäjäksi, tee huonekasvien lehdistä terveemmän näköiset hieromalla öljyä niihin tai kiillota kenkäsi.

Appelsiininkuori muurahaisten karkottimena

Saatat ajatella, että ruoan käyttäminen tuholaisten karkottimena on kamala idea, mutta appelsiininkuoret ovat luonnollinen muurahaiskarkotin. Niissä on limoneenia sisältävää öljyä, joka on luonnollinen karkotin muurahaisille. Jos talossasi siis on ryömivä ongelma, voit käyttää ylijääneitä appelsiininkuoria sen hoitamiseen. Livestrong.com suosittelee, että laitat niitä tehosekoittimeen, sekoitat joukkoon vettä ja levität seosta muurahaiskekojen päälle ja niiden ympärille. Voit myös laittaa sitä tai jopa itse kuoria talosi sisäänkäyntien luo, tai voit ottaa niitä mukaasi lähtiessäsi telttaretkelle tai patikoimaan. Muurahaiset eivät ole ainoita, jotka pakenevat limoneenia; myös kärpäset ja hyttyset vihaavat sitä. 

Greipinkuoret kolesterolin tehostajana

Taisitkin jo tietää, että greipissä on monia terveysvaikutuksia, mutta et ehkä tajunnut, että myös sen kuori on täynnä voimaa. Greipinkuoret ovat pullollaan pektiini-nimistä kuitua, joka auttaa alentamaan kolesterolia. Mutta sinulla ei luultavasti ole tapana syödä greipinkuoria, joten miten sitten saat hyödyt käyttöösi? Voit raastaa niitä ja lisätä kuorenosat salaatteihin tai irtoteehen. Jos haluat tehdä niistä välipalan, valmista sokeroitua greipinkuorta keittämällä ne sokerivedessä. Niistä syntyy maukas mutta vähäkalorinen herkku.

Maapähkinän kuoret luontoystävällisenä kissanhiekkana

Haluatko säästää rahaa ja luontoa kissanhiekkaa hankkiessasi? Ota maapähkinänkuoret käyttöösi! Liota niitä vedessä, lisää niihin hiukan luonnossa hajoavaa tiskiainetta ja ripottele päälle ruokasoodaa. Maapähkinänkuoria löytyy jo osasta kaupoissa myytäviä kissanhiekkoja, ja kotitekoinen hiekka on ympäristön kannalta parempaa, sillä siinä ei ole kemikaaleja.

Lehtimangoldin varret vastustuskyvyn tehostajana

Lehtimangoldin lehdet ovat Välimeren keittiön vakioaines, mutta sen narskuvat, hieman katkerat varret jätetään helposti huomiotta. Tutkijat kehottavat harkitsemaan asiaa uudestaan: Saksassa suoritetussa tutkimuksessa todettiin, että nuo varret ovat täynnä antioksidantteja sekä glutamiinia, immuunijärjestelmää tehostavaa aminohappoa, joka auttaa elimistöä toipumaan leikkauksista ja haavoista. Leikkaa varsista parin sentin mittaisia paloja, paahda niitä uunissa 20 minuutin ajan ja mausta ne sitruunamehulla, hienonnetulla valkosipulilla, suolalla ja pippurilla. Tai laita kokonainen lehtimangoldi (lehtineen ja varsineen) tehosekoittimeen. Saat siitä runsaasti lisävoimaa vihermehuusi tai smoothieesi — se sisältää vain vähän kaloreita, mutta sitäkin enemmän A- ja C-vitamiinia. 

Lue lisää:

30 ruokaa, jotka todistetusti ehkäisevät syöpää

Terveempi elämä näiden kahdeksan ruoka-aineen avulla

Superruokaa superhalvalla