Previous slide
Next slide

Verenpaine – 15 faktaa, jotka voivat pelastaa henkesi

verenpaine
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: PETER JARET
Ohjeita paineen pitämiseksi terveellisellä tasolla.

Kun tohtori Raymond R. Townsend opiskeli lääketiedettä 1970-luvulla, verenpaineen kaava oli yksinkertainen.

”Lääkäreille opetettiin, että normaali yläpaine oli 100 plus henkilön ikä”, sanoo Townsend, lääketieteen professori Pennsylvanian yliopistosta.

”Nyt tiedämme, että paljon alhaisemmatkin lukemat ovat vanhemmiten erittäin vaarallisia.”

Tutkimus on edennyt huimasti, mutta siltikin alalla on eriäviä mielipiteitä siitä, mikä on optimaalinen taso, mitkä ovat parhaat hoitotavat tai jopa kuinka verenpainetta mitataan.

Siitä ollaan kuitenkin samaa mieltä, että korkea verenpaine voi aiheuttaa sydänkohtauksia, aivohalvauksia, näköongelmia ja jopa dementiaa.

Tässä korkeasta verenpaineesta 15 faktaa, jotka voivat pelastaa henkesi.

1. Verenpaine nousee iän myötä

Tohtori Suzanne Oparililla on yhä 76-vuotiaana hyvä verenpaine.

”Siitä on kiittäminen lähinnä hyviä geenejä”, sanoo Oparil, lääketieteen professori Alabaman yliopistosta Birminghamista. Hänen tutkimuksensa on ollut avainasemassa kohonneen verenpaineen suosituksia laadittaessa.

Oparilin tapaan monella muullakaan ei välttämättä koskaan ole korkeaa verenpainetta. Suurimmalla osalla ihmisistä kuitenkin ylempi luku eli systolinen verenpaine kohoaa 40 ikävuoden vaiheilla. Verenpaine on korkea, kun luku on 140/90 tai korkeampi.

Verenpaineen kohoaminen johtuu osittain siitä, että valtimot jäykistyvät iän myötä.

2. Korkea verenpaine on usein oireeton

Verenpaine voi olla taivaissa, ja ainut tapa tietää asiasta on mittauttaa paine. Luotettavan lukeman saaminen voi tosin olla mutkikasta.

Oparil sanoo, että verenpaineen lukemat voivat vaihdella 30–40 yksikköä päivän aikana, yleensä niin että ne laskevat illalla ja nousevat aamulla.

”Verenpaine voi myös hetkellisesti kohota mittauksen ajaksi. Sitä kutsutaan valkotakkiverenpaineeksi.”

Paras tapa selvittää todellinen verenpaine on vuorokauden pituinen koe, joka mittaa verenpaineen kolme tai neljä kertaa tunnissa päivän aikana ja puolen tunnin välein yöllä.

Jos vakuutus ei kata koetta, monet lääkärit suosittelevat ostamaan kotiin automaattisen verenpainemittarin, joka mittaa paineet olkavarresta.

3. Seuraa yläpainetta yli 50-vuotiaana

Yläluku, eli systolinen paine, mittaa voimaa hetkellä, jona sydän lyö ja pumppaa verta kaikkialle kehoon. Alaluku (diastolinen paine) mittaa painetta sydämenlyöntien välillä, kun sydän lepää.

”Yläluku on se, jolla on merkitystä, koska systolinen verenpaine on huippuvoima, jonka valtimot ja elintärkeät elimet kokevat jokaisella sydämenlyönnillä”, sanoo tohtori Sheila Sahni, sydän- ja verisuonitautien asiantuntija Kalifornian yliopiston sairaalasta, Ronald Reagan UCLA Medical Centeristä.

”Kun paine kasvaa, se voi vahingoittaa munuaisia, silmiä, aivoja ja jopa verisuonia. Alaluku, diastolinen verenpaine, kohoaa huippuunsa yleensä 55 ikävuoden paikkeilla ja laskee sitten vähitellen.”

4. Asiantuntijat väittelevät ihannepaineesta

Tutkijat ovat yhä eri mieltä yli 50-vuotiaiden ihanteellisesta verenpainetavoitteesta. Viime aikoihin asti parhaiden todisteiden mukaan järkevä tavoite systoliselle paineelle oli alle 140 elohopeamillimetriä, tai alle 150 mmHg yli 60-vuotiailla.

Syyskuussa 2015 systolisen verenpaineen interventiokokeen eli SPRINT-tutkimuksen uudet löydökset kumosivat aiemman neuvon. Satunnaistettuun kokeeseen osallistui yli 9 300 henkilöä, joilla oli korkea sydäntautiriski tai joilla oli jo sydäntauti, näistä lähes 30 prosenttia oli vähintään 75-vuotiaita.

Tutkijat vertasivat kahta ryhmää: yhden vapaaehtoisryhmän tavoitteena oli alentaa systolista verenpainettaan aggressiivisesti alle 120:een, kun taas toisen ryhmän tavoitteeksi asetettiin alle 140.

Ne, jotka olivat alle 120:n ryhmässä, saivat 25 prosenttia epätodennäköisemmin sydän- ja verisuonitautikohtauksen tai jopa halvauksen kolmivuotisen kokeen aikana.

5. Ihanne on erilainen eri ihmisillä

Viralliset suositukset ovat juuri sitä: ne ohjaavat lääkäreitä ja potilaita.

”Mutta jokainen potilas on erilainen”, sanoo Townsend, yksi Amerikan johtavista kohonneen verenpaineen asiantuntijoista.

Potilailla, joilla on alhainen sydän- ja verisuonitautien riski, korkeampi systolinen paine voi olla hyväksyttävä. Sama voi koskea joitakin korkean riskin potilaita, jotka eivät siedä aggressiivista hoitoa sivuvaikutusten vuoksi.

”Jos 69-vuotias potilas käyttää jo neljää verenpainelääkettä saadakseen alennettua paineen alle 135:teen, kannattaa harkita tarkkaan, onko enää järkevää määrätä lisää lääkkeitä”,Townsend sanoo.

Parasta on kysyä omalta lääkäriltä, mikä itselle sopii.

6. Terveelliset elintapamuutokset voivat auttaa yhtä paljon kuin lääke

Vähentämällä suolaa ja syömällä runsaasti hedelmiä ja vihanneksia voi alentaa verenpainettaan noin viidellä yksiköllä. Painonpudotus auttaa myös.

Tutkimukset osoittavat, että neljän kilon pudottaminen vähentää systolisesta paineesta neljä yksikköä. Vuoden 2016 katsauksessa ruotsalaiset tutkijat havaitsivat, että fyysinen aktiivisuus voi vähentää korkeaa verenpainetta sairastavien systolista verenpainetta keskimäärin 11 yksiköllä.

”Jos ihmisellä on lievää tai kohtuullisesti kohonnutta verenpainetta, muutosten jälkeen hän ei välttämättä tarvitse lääkitystä”, sanoo tohtori Glenn M. Chertow, lääketieteen professori Stanfordin yliopistosta, Kalifornian Palo Altosta.

Lue vinkkejä painonpudotukseen

7. Kahvi nostaa verenpainetta, mutta ei hätää

Tutkijat ovat tienneet pitkään, että kuppi vahvaa kahvia saa verenpaineen pomppaamaan ylös. The American Journal of Clinical Nutrition -lehden artikkelissa vuonna 2011 tutkijat totesivat, että 200–300 milligrammaa kofeiinia (eli noin kolmesta kuuteen desilitraa kahvia) lisää systolista painetta keskimäärin kahdeksalla yksiköllä.

Nousupiikki kestää noin kolme tuntia, mutta pitkäkestoisia vaikutuksia ei näyttäisi olevan. Lue myytit kahvin terveysvaikutuksista. 

8. Ilman reseptiä myytävät lääkkeet saattavat nostaa verenpainetta

”Monet flunssalääkkeet sisältävät pseudoefedriiniä, joka kiristää verisuonia ja kohottaa näin verenpainetta”, Sahni sanoo. Steroideihin kuulumattomat tulehduskipulääkkeet voivat myös kohottaa verenpainetta kolmesta kuuteen yksikköä.

Se on riittävästi lisätäkseen sydän- ja verisuonitautien riskiä, jos niitä käyttää säännöllisesti.

9. Tarkkaile suolaa ikääntyessäsi

Suolainen ruoka voi nostaa verenpainetta, mutta suositukset suolan vähenemisestä ovat pitkään olleet kiistanalaisia. Yksi syy on se, että joidenkin elimistö kestävää suolaa paremmin kuin toisten. Mutta kun ihmiset ikääntyvät, he alkavat usein käyttää enemmän suolaa, koska makuaisti heikkenee.

Suositusten mukaan yli 50-vuotiaiden tulisi käyttää natriumia enintään 1 500 mg päivässä. Suurin osa suolasta on piilossa prosessoidussa ruoassa, joten tutki tuoteselosteita ja valitse tuotteita, joissa on vain vähän natriumia.

Lisätessäsi suolaa ruokaan muista, että neljäsosa teelusikallista sisältää natriumia 575 mg.

Lue, kuinka suola voi pilata terveytesi!

10. Uudet lääkkeet eivät välttämättä ole parempia

Lääkärit aloittavat korkean verenpaineen hoidon tyypillisesti diureeteilla eli nesteenpoistolääkkeillä, jotka kuuluvat vanhimpiin verenpainelääkkeisiin. Ne poistavat kehosta ylimääräistä natriumia ja vettä. Niitä uudemmat lääkkeet ovat ACE- eli angiotensiinikonvertaasin estäjiä, jotka estävät kehoa tuottamasta verenpainetta nostavaa hormonia.

Angiotensiinireseptorin salpaajat estävät saman hormonin toiminnan. Tutkimukset osoittavat, että uudet lääkkeet eivät välttämättä ole diureetteja tehokkaampia, mutta ne aiheuttavat usein vähemmän sivuoireita.

11. Yksinkertaiset harjoitukset käsipuristimella voivat auttaa

Vuoden 2013 uraauurtavassa Hypertension-raportissa esiteltiin vaihtoehtoisia keinoja korkean verenpaineen alentamiseen, ja tutkijat vahvistivat, että puristusharjoitukset voivat vähentää lukua noin kymmenellä prosentilla.

Edulliset käsipuristimet, joita löytyy verkosta tai paikallisista urheiluliikkeistä, ovat tehokkaita. Purista puristinta kerrallaan kaksi minuuttia, yhteensä 12–16 minuuttia, kolmesti viikossa.

12. Monelle ihmiselle yksi lääke ei riitä

Jos verenpaine on kohtalaisesti koholla, yksi pilleri saattaa riittää verenpaineen alentamiseen, mutta monet ihmiset joutuvat ottamaan useampia.

”Yksittäiset lääkkeet alentavat verenpainetta tyypillisesti vain muutamalla yksiköllä”, Chertow sanoo, ”Ja kun annosta lisää, tietyssä vaiheessa teho alkaa heiketä. Yhdistelemme eri potilailla eri luokkien lääkkeitä saavuttaaksemme ihanteellisen vaikutuksen.”

13. Verenpaine voi tipahtaa liian alhaiseksi

Vaara on suurin, kun ihmiset nousevat ylös ja verenpaine ei ole tarpeeksi voimakas pumpatakseen verta aivoihin – ilmiötä kutsutaan ortostaattiseksi hypotensioksi. Etenkin vanhukset ovat vaarassa kaatua, mikä voi aiheuttaa murtumia.

Jos olet lääkityksellä ja tunnet huimausta, keskustele lääkärisi kanssa. Annostuksen muuttaminen voi auttaa.

14. Hengitä syvään alentaaksesi painetta

Yksinkertainen hengityksen hidastaminen kuuteen kertaan 30 sekunnissa on näyttänyt alentavan systolista painetta noin kolmella yksiköllä – ainakin väliaikaisesti.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston hyväksymä kannettava tietokoneistettu laite RESPeRATE ohjaa syvän hengityksen harjoitusta äänten avulla.

15. Hoidon noudattaminen on elintärkeää

Elintapamuutosten ja lääkityksen yhdistelmä riittää yleensä laskemaan paineen pois vaaravyöhykkeeltä. Mutta kun tavoitteeseen on päästy, on oleellista jatkaa lääkkeiden ottamista ja terveellisten elintapojen noudattamista.

”Liian useat unohtavat verenpainelääkkeiden ottamisen. Tai he lopettavat lääkkeiden käytön, jos he kärsivät omasta mielestään haittavaikutuksista”, Sahni sanoo.

Jos lääkityksen lopettaa, verenpaine nousee uudelleen. Koska systolinen paine nousee yleensä iän myötä, on myös tärkeää seurata verenpainettaan säännöllisesti.

Useimpien korkeasta verenpaineesta kärsivien ihmisten täytyy muuttaa lääkitystään jaksoittain.

Näin mittaat verenpaineen oikein

Yhdeksän yllättäää seikkaa, jotka vaikuttaat verenpainemittaukseen

Mitä kätesi kertovat terveydestäsi?

Lue lisää: