10 herkullisen erilaista tapaa käyttää basilikaa

Luo: 06/23/2015 - 13:45

Basilikanlehtien makeassa tuoksussa on jotakin hyvin raikasta ja herkullista. Siksi se onkin perusraaka-aine niin välimerellisessä kuin amerikkalaisessa keittiössä ja myös Kaakkois-Aasiassa, missä siitä on olemassa neljä erilaista lajiketta.

Kun kaupoissa on tarjolla basilikanippuja runsain mitoin sesongin koittaessa, on aika ryhtyä luovaksi. Tässä joitakin ideoita jotka toivottavasti inspiroivat sinua käyttämään tätä voimakasta yrttiä muuhunkin kuin tavanomaiseen pestokastikkeeseen.

1. Basilikavoi

Maustevoilla saat hienostuneesti lisättyä makua resepteihin, etenkin jos käytät lehteviä tuoreyrttejä.

Pehmennä voipaketti huoneenlämpöiseksi ja sekoita siihen silputtua tuoretta basilikaa, suolaa ja vastarouhittua mustapippuria. Lado massa tuorekelmun päälle ja rullaa se kelmun sisään tangoksi. Sulje tiiviisti kummastakin päästä ja jäähdytä jääkaapissa. Käytä jähmettyneestä maustevoitangosta leikattavia voinappeja esim. uuniperunoiden, höyrytettyjen vihannesten, rapean leivän tai paistetun kalan maustavana koristeena.

2. Basilikan makuinen viinietikka

ILMOITUS, SISÄLTÖ JATKUU ALLA
ILMOITUS PÄÄTTYY

Maustettujen viinietikoiden valmistus on vaivatonta. Täytä kaunis pullo itse tehdyllä viinietikalla ja vie vaikka tupaantuliaislahjaksi.

Kaada puoli litraa valkoviinietikkaa suureen lasipurkkiin, lisää 8-10 basilikanlehteä, 2 valkosipulinkynttä ja appelsiininkuoren suikaleita. Aseta suljettu purkki pimeään, viileään paikkaan pariksi viikoksi, jotta maku ehtii kehittyä. Ennen käyttöä siivilöi viinietikka ja varastoi pulloon tai puhtaaseen lasipurkkiin. Käytä salaatinkastikkeena, marinadeihin tai pirskota kasvisten, kanan tai kalan päälle.

3. Basilikalla maustettu oliiviöljy

Voit käyttää basilikaöljyä vinaigrettessa vihreän salaatin kastikkeena, mutta se on myös jumalaista kanan tai paahdetun munakoison päälle pirskoteltuna.

Käytä 5 dl tiukkaan pakattuja tuoreita basilikanlehtiä jokaista 2,5 dl oliiviöljyä kohden. Kiehauta vettä suuressa kattilassa ja upota basilikanlehdet kokonaan veteen viiden sekunnin ajaksi. Valuta lehtiä hetki lävikössä ja kaada ne jäävesikulhoon. Valuta sitten jälleen lävikössä ja purista lehdistä kaikki ylimääräinen vesi. Soseuta lehdet tehosekoittimessa oliiviöljyn kera. Siivilöi öljy ensin tiheän siivilän läpi ja sitten nelinkertaisen juustokankaan läpi. Kaada öljy steriloituun lasipulloon, sulje tiiviisti ja säilytä jääkaapissa.

4. Basilikaa jälkiruokiin

Basilikaa hedelmäsalaatissa. Sekoita melonipalloja, mansikoita ja pensasmustikoita sitruunamehun ja silputun tuoreen basilikan kanssa. Aloita yhdellä tai kahdella lehdellä ja lisää makusi mukaan voimakkaammin basilikan makuiseksi.

Basilika-hedelmäsorbetti. Hyviä yhdistelmiä ovat sitruuna-basilika, mansikka-basilika ja karhinvatukka-basilika. Aloita kaatamalla 7,5 dl lempimehuasi tehosekoittimeen. Lisää 1,25 dl sokeria, 6-8 basilikanlehteä, 2,5 dl vettä ja yhden sitruunan vastapuristettu mehu. Sekoita hyvin tehosekoittimessa ja jäädytä seosta pakastimessa vähintään tunnin ajan. Kaada seos jäätelökoneeseen ja noudata koneen ohjeita.

5. Basilikamojito

Kokeile tätä versiota klassikkodrinkistä seuraavissa juhlissasi.

Laita 8-10 basilikanlehteä sekä limetin lohko (1/4 limettiä) vahvaan lasiin. Murskaa lehdet ja limetti, jotta basilikan öljy ja limetin mehu irtoavat. Lisää vielä kaksi limetin lohkoa ja 2 rkl sokeria ja murskaa nekin saadaksesi enemmän limetin mehua irtoamaan. Älä siivilöi seosta. Täytä lasi lähes kokonaan jääpaloilla. Kaada 4 cl valkoista rommia jäiden päälle ja täytä lasi soodavedellä. Sekoita, maista ja lisää halutessasi hieman sokeria. Koristele limetin lohkolla.

6. Basilikasmoothie

Valmista itsellesi tämä täyteläinen, maidoton smoothie, jossa maistuu ihanasti basilika. Valmistus käy kädenkäänteessä. Ohje on yhdelle hengelle.

Sekoita tehosekoittimessa 3 kuorittua ja pilkottua jäistä kiiviä, 1 jäinen banaani, yhden verigreipin mehu (hieman alle 2 dl), kourallinen tuoreita basilikanlehtiä sekä muutama jääkuutio. Sekoita tasaiseksi, kaada korkeaan lasiin ja koristele basilikanlehdellä.

7. Basilika-minttu -kivennäisvesi

Kuka kaipaa kaupan makuvesiä? Basilikan ja mintun makuinen siirappi säilyy jääkaapissa noin viikon.

Kiehauta 5 dl vettä ja 5 dl sokeria kattilassa, kunnes sokeri on sulanut. Lisää 5 dl tuoreita basilikanlehtiä ja 5 dl tuoreita mintunlehtiä ja anna hautua tunnin ajan. Siivilöi yrtit nesteestä. Anna siirapin jäähtyä kokonaan ja lisää sitten 1,25 dl tuoreen limetin mehua. Tarjoile täyttämällä juomalasi jääpaloilla, kaatamalla päälle tilkka siirappia ja täyttämällä lasi pintaan saakka kivennäisvedellä. Sekoita hyvin ja koristele joko basilikan- tai mintunoksalla.

8. Basilikatee

Basilika on mintunsukuinen kasvi, ja basilikateetä voi tarjoilla aterian päätteeksi digestiivinä. Valmistus ei voisi olla helpompaa!

Tuoreen basilikateen valmistukseen tarvitset 2,5 dl kiehuvaa vettä kaadettuna murskattujen basilikanlehtien (2 rkl) päälle. Anna hautua 5 minuuttia. Makeuta hunajalla makusi mukaan.

9. Makea basilikahyytelö

Kokeile tätä maukasta hyytelöä paistetun kanan tai grillatun juusto-tomaattileivän lisäkkeenä.

Huuhtele, valuta ja revi pienemmäksi riittävästi hyväkuntoisia basilikanlehtiä, jotta saat niitä kevyesti kasattuna n. 3,75 dl. Silppua basilika hienoksi, kaada leveään kattilaan ja murskaa silppu käyttäen pullonpohjaa tai juomalasia apunasi. Lisää 5 dl vettä ja kiehauta. Anna kiehua 30 sekunnin ajan. Poista kattila liedeltä, peitä se kannella ja anna seistä 15 minuuttia. Siivilöi neste kattilaan. Lisää 2 rkl viinietikkaa, hyppysellinen suolaa ja 8,75 dl sokeria. Kiehauta koko ajan sekoittaen. Kun seosta ei enää pysty sekoittamaan, lisää 1 dl nestemäistä pektiiniä. Kiehauta ja anna kiehua tasan minuutin ajan, ota kattila sitten liedeltä. Kaavi vaahto nesteen pinnalta ja kaada hyytelö kuumiin, steriloituihin hillopurkkeihin. Jätä purkit noin sentin verran vajaiksi. Sulje purkit tiiviisti. Tekee yhteensä neljä reilun 2 dl:n purkkia.

10. Basilikagrillatut katkaravut

Tämä valmistustapa soveltuu myös kiinteälihaisille kaloille, esim. turskalle. Basilikanmaku imeytyy katkarapuihin.

Ota kaksi reilua kourallista tuoreen basilikan lehtiä varsineen, kastele ne huolellisesti ja laske keskilämpöiselle grillille. Asettele raakoja katkarapuja basilikan päälle ja anna olla 60-90 sekuntia. Käännä katkaravut ympäri ja anna kypsyä toiset 60-90 sekuntia.

Osallistu keskusteluun!