Unohtumaton Kirka Babitzin

Luo: 02/23/2017 - 13:54

Kirkalla oli aina syli auki ja kädet levällään, ja hänessä paloi ihmeellinen sisäinen valo.

Kirka oli monipuolinen ja kansainväliset mitat täyttävä laulaja.
Kuva: 
Sony

Ajoin kohti kotiani Vantaalla ja kytkin radion päälle. Kun Kirkan upea tulkinta kappaleesta Ei rakkaus yötä pelkää tulvi eetteriin, lävitseni kävi lämmin aalto.

Mieleeni tuli yhteisiä muistoja yli kolmenkymmenen vuoden ajalta: keikkoja ja levytyksiä, kokemuksia, vaikeuksia ja huikeita menestyksen vuosia.

Kirill ”Kirka” Babitzin jätti unohtumattoman muiston tuhansien suomalaisten sydämeen. 56-vuotiaana kuolleen laulajan ura kesti yli 40 vuotta, ja hänen levyjään on ostettu yhteensä yli miljoona kappaletta.

Kirka oli yksi kaikkien aikojen rakastetuimpia artistejamme. Hänen ainutlaatuinen äänensä sopi yhtä hyvin herkkiin balladeihin kuin rajuihin rock-kappaleisiinkin.

Kirka syntyi 22. päivänä syyskuuta vuonna 1950 Helsingissä asuvaan venäläisperheeseen. Siihen kuuluivat isä Leo, äiti Elisabeth, isoveli Aleksandr (Sammy) sekä Kirkan jälkeen syntyneet Marija (Muska), Georgij (Ykä) ja Anna.

Pojan musikaalisuus ilmeni jo varhain. Kirka alkoi harrastaa musiikkia viisivuotiaana, ja 11-vuotiaana hänestä tuli The Creatures -yhtyeen solisti. Kun Ilkka ”Danny” Lipsanen houkutteli hänet viisi vuotta myöhemmin Islanders-yhtyeen solistiksi, Kirkan ura lähti nousuun.

”Hänen äänensä oli ainutlaatuinen ja jäljittelemätön”, Danny sanoo. ”Hän oli kansainväliset mitat täyttävä laulaja.” Dannylla oli Kirkalle ja Islandersille ehdokas ensilevyksi: Hetki lyö.

Kun kappaletta levytettiin Scandian studiolla, tuottaja-kapellimestari Jaakko Salo joutui laittamaan stadin kundin ääntämiskouluun, sillä Kirka lausui suomea oudosti: ”hetki lyä…”

Jouduin myöhemmin itsekin puuttumaan hänen ääntämiseensä, vaikka hän vuosien varrella pääsi eroon pahimmista maneereistaan.

Kirkan laista ”epäsuomalaista raspikurkkua” ei täällä ollut ennen kuultu. Jaakko Salo epäili, ettei Kirkan ääni kestäisi vuottakaan. Se kantoi kuitenkin hänen elämänsä viimeisiin vuosiin saakka.

Hetki lyö levytettiin vuoden 1967 lokakuussa, minkä jälkeen Kirka lähti pitkälle kiertueelle Pohjois-Suomeen. Sen aikana ensilevy nousi vauhdikkaasti levymyyntilistoilla.

Suosio esiintymispaikoilla kasvoi ja saavutti lopulta hysterian mittasuhteet. Fanit repivät Kirkan vaatteita, ja hän sai joskus jopa pelätä henkensä puolesta.

Kirkasta tuli Suomen suosituin artisti. Monet kappaleet, kuten Leijat, Viimeiseen mieheen, Pääsi rinnallein painuu, Ehkä suukon antaa saan, Venus ja Varrella virran, ovat jo ikivihreitä.

1970-luvun alkupuolella Babitzinien klaani hallitsi Suomen kevyen musiikin markkinoita, kun myös sisarukset Muska ja Sammy nousivat Kirkan vanavedessä suosituiksi artisteiksi.

Transsia katsomossa ja lavalla

Kirkalla oli omaan uraani ratkaiseva vaikutus. Jo 14-vuotiaana hyräilin koulussa Hetki lyö -kappaletta ja häiritsin oppitunteja rummuttamalla sen rytmiä pulpetin kanteen. Kun 1970-luvun alussa olin kesätöissä Ruotsin Boråsissa, menin katsomaan Kirkan ja Islandersien keikkaa.

”Haluan vielä joskus soittaa urkuja tuossa bändissä”, totesin haltioituneena sisarelleni. Olin ajatellut uraa klassisen musiikin puolella, mutta sinä iltana muutin mieleni.

Oli syksyllä vuonna 1973 keikalla Lapissa, kun sain kutsun Islandersien koesoittoon. Kirka oli vastassa lentoasemalla. Näin edessäni siististi pukeutuneen tummatukkaisen suomalaisen rockin ikonin. Hänessä ei ollut jälkeäkään tähden elkeistä. Kirkkaan siniset silmät tuikkivat iloisesti ja lämmin hymy ratkesi sydämelliseksi nauruksi, kun hän näki nuhjuisen nuottisalkkuni.

Liityin Islanders -yhtyeeseen loppuvuodesta ja pääsin kokemaan Kirkan huikean lavakarisman kerran toisensa jälkeen. Hänen energiansa täytti aina koko salin. Vaikka hän lauloi usein yleisölleen tuntemattomia soul-kappaleita, esitys yksinkertaisesti vei kuulijoilta jalat alta.

Toisinaan Kirka meni itsekin transsiin. ”Kun vetäisen jonkin hienon biisin ja kuulen, miten yleisö ottaa sen vastaan, selkärangassani nousevat kylmät väreet ja ne käyvät joka puolella”, Kirka sanoi minulle kerran.

”Yleisö yllyttää, liidän jonnekin ja sitten alan mennä hyrränä – näen edessäni vain riemuitsevan massan. Minulta katoaa tietoisuus siitä, missä olen ja kuka olen. Samalla menee näkö ja ajattelen, että jos tämä on menoa, niin anti mennä. Tämän ihanampaa ei ole, ja vedän vain.”

Kosketus yleisöön oli Kirkalle tärkeää. Jos edellisestä keikasta alkoi olla viikko tai pari aikaa, hän kävi kärsimättömäksi. Hänelle oli aivan sama, oliko paikalla 30 vai 3 000 ihmistä. Kirka esiintyi aina täysillä.

ILMOITUS, SISÄLTÖ JATKUU ALLA
ILMOITUS PÄÄTTYY


Vauhdikas veljeskolmikko Kirka, Ykä ja Sammy Babitzin vuonna 1970.
Kuva: Warner

Nousua ja laskua

Huikean menestyksen jälkeen Kirkan ura alkoi laskea 1970-luvun puolivälissä. Uudet tulokkaat, kuten Hector, Juice Leskinen ja Hurriganes, jättivät hänet varjoonsa, ja lopulta punk-aalto vuosikymmenen vaihteessa sai hänet näyttämään menneiden aikojen tähdeltä.

Tanssilavoja hallitsivat toisenlaiset suosikit, ja Kirkan yleisö siirtyi ravintoloihin. Hän oli ollut vuosia suurten esiintymispaikkojen kuningas, joten siirtyminen ravintolamuusikoksi merkitsi uralla alkavaa alamäkeä.

Kirkan levy-yhtiö yritti 1980-luvun alussa löytää hänelle uutta entistä aikuisempaa imagoa ja iskelmäohjelmistoa, mutta Kirka harasi vastaan. Hän halusi laulaa rockia. Teimme Kirkan kanssa 1980-luvun puolivälissä kaksi kohtuullisesti menestynyttä rock-levyä, mutta keikoille häntä ei enää juuri kyselty.

Mietimme, kuinka Kirkan ura saataisiin uuteen nousuun. Pohdintamme tulos oli, että hän tarvitsi Syksyn sävel -kilpailun voiton.

Sopivaa kappaletta ei ollut löytyä, kunnes kesällä 1988 ajaessani autolla päässäni alkoi soida uusi melodia. Pysäköin tien sivuun ja kirjoitin laulun muistiin. Siitä tuli Surun pyyhit silmistäni.

Kappale voitti Syksyn sävel -kilpailun, ja siitä alkoi Kirkan uusi menestys. Hänen hittiputkensa jatkui pitkälle 1990-luvun puoliväliin asti. Hieman rauhallisempien vuosien jälkeen hän oli taas vuosituhannen vaihteessa suosionsa aallonharjalla. Mestarit areenalla -kiertue oli ennennäkemätön menestys.

Studiossa ja ulkomailla

Tuottajana minua usein jännittää, kuinka artisti onnistuu lauluosuuksissaan äänitysstudiossa. Se on herkkä ja ratkaiseva osa levytystä. Kirkan kanssa kenenkään ei tarvinnut koskaan hermoilla. Hän oli kunnianhimoinen ja halusi tehdä mahdollisimman tarkkaa ja hyvää työtä. Joskus häntä jäi vaivaamaan jokin lähes huomaamaton virhe, ja hän halusi korjata sen jälkikäteen.

Kirka omaksui uudet kappaleet ilmiömäisen nopeasti. Kun saimme Surun pyyhit silmistäni -kappaleen orkesteritaustat valmiiksi, pyysin hänet studioon. Hän kuunteli taustanauhaa ja lauleskeli mukana – ja alkoi innostua kappaleesta. Kirka vetäisi biisin kerran kunnolla läpi, minkä jälkeen pyysin häntä laulamaan sen kokeeksi nauhalle. En uskonut korviani: levytys oli heti valmis, ja juuri se otto valittiin levylle.

Surun pyyhit silmistäni on Suomen kolmanneksi myydyin albumi. Sitä on ostettu jo yli 200 000 kappaletta. Myös sitä seuranneet Anna käsi ja Ota lähellesi ovat myyneet yli 90 000 kappaletta kukin. Mestarit areenalla -levyäkin meni kaupaksi yli 125 000 kappaletta.

Kirkalla olisi ollut mahdollisuus tulla myös kansainväliseksi tähdeksi, sillä 1990-luvun alussa hän oli suosittu Kreikassa. Hänellä oli siellä kolme hittiä, joista suosituin oli Surun pyyhit silmistäni -kappaleen englanninkielinen versio Sadness in your eyes.

Kirkan vierailut Kreikassa olivat suuria mediatapahtumia. Hän sai jatkuvasti kirjoittaa ihailijoilleen nimikirjoituksia, ja poliitikot halusivat samaan kuvaan hänen kanssaan. Hän ei itse kuitenkaan unelmoinut kansainvälisestä urasta. ”Menestys tulee, jos tulee, en minä sen vuoksi tätä tee”, Kirka sanoi. ”Riittää, että saan laulaa ihmisille ja he ovat tyytyväisiä.”

Kirka oli hyväntahtoinen ihminen, mutta myös rohkea, impulsiivinen ja päättäväinen. ”Lähdimme Mestareiden kiertueella hotellista bussilla kohti Vaasan jäähallia, ja liikenne oli täysin tukossa, joten jäimme jumiin”, Pepe Willberg kertoo.

”Katsoimme Hectorin ja Pave Maijasen kanssa hämmästyneinä, kun Kirka hyppäsi bussista ja alkoi risteyksessä ohjailla autoja kokeneesti kuin liikennepoliisi. Sama toistui monessa risteyksessä. Hänen ansiostaan ehdimme jäähallille juuri ennen konsertin alkua.”

Laulajan kapea leipä

Kirka ei itse tehnyt lauluja, joten hän ei saanut tekijänoikeuskorvauksia. Hän oli taloudellisesti riippuvainen keikkatuloista ja levymyynnistä. Kun esiintymisiä ei ollut, hän joutui ahtaalle. Kevättalvella vuonna 1988, vain puoli vuotta ennen Syksyn sävelen voittoaan Kirka joutui perhettään elättääkseen turvautumaan sosiaalitoimiston apuun. Hän harkitsi tuolloin jopa lopettavansa laulamisen.

Verovelat painoivat Kirkan taloutta toistakymmentä vuotta. Taiteilijaluonteena hän ei tullut ajatelleeksi, että tulojen kasvaessa kirjanpito kannattaa pitää hyvässä kunnossa. Pahimmillaan verottaja velkoi häneltä 1970-luvun lopulla lähes kahta miljoonaa markkaa. Kirka halusi saada tilit valtion kanssa tasan, ja 1980-luvun lopun menestyksen ansiosta hän sai lopulta maksettua velkansa.

Oman toimeentulonsa lisäksi Kirka kantoi huolta myös muiden hyvinvoinnista. Hän tunsi olevansa vastuussa myös taustabändinsä muusikoiden perheistä. Kirka oli aina valmis lainaamaan rahaa tarvitsevalle, eikä hän kysellyt vippien perään. ”Maksat sitten, kun jaksat”, hänellä oli tapana sanoa.

Kirka oli valmis antamaan vaikka takin päältään. 50-vuotisjuhliensa kunniaksi hän perusti Kirill Babitzin -säätiön, joka tukee alle kouluikäisten lasten musiikkiharrastuksia. Yksi säätiön päämääristä on perustaa Helsingin Kruununhakaan lasten yhdistetty musiikki-, kuvataide- ja tanssikeskus.

Vuonna 1976 Kirka meni naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä Kirsti Mikkolan kanssa, ja samana vuonna heille syntyi esikoinen, Katarine. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi Boris, vuonna 1981 Aleksandra ja vuonna 1986 Nikolai.

Lapset olivat isälleen ehtymätön ilonaihe. Kirka ja Kirsti erosivat vuonna 1992, ja samana vuonna Kirka meni naimisiin Paula Nummelan kanssa. Hän löysi elämäänsä uuden onnen ja harmonian.


1980-luvun puolivälissä Kirkan menestys oli maltillista, mutta uusi hittiputki odotti aivan nurkan takana.
Kuva: Warner

Vahvat perhesiteet

Kirkan venäläiset juuret näkyivät ennen kaikkea hänen suhteissaan perheeseensä. Babitzineilla on poikkeuksellisen vahvat perhesiteet. Perhe on kuin klaani, ja suku on vahva osa jokaisen identiteettiä.

Kirka oli säännöllisesti yhteydessä sisaruksiinsa, ja he neuvoivat ja kannustivat toisiaan. Kun Leo-isä kuoli vuonna 1983, Kirkasta tuli suvun päämies. Häneltä kysyttiin usein neuvoja, ja hän antoi niitä mielellään.

”Kirill ei ollut nuorena niin vilkas kuin Sammy, hän oli vetäytyvämpi ja usein vähän kuin muissa maailmoissa”, sisko Muska sanoo. ”Hän oli taipuvainen haaveiluun ja mietiskelyyn. Hän myös loukkaantui herkästi.”

Kirka oli lempeä ja ihmisrakas, mutta myös temperamenttinen. ”Hän saattoi saada suoranaisia raivareita, varsinkin jos hänestä tuntui, että häntä oli kohdeltu epäoikeudenmukaisesti”, toinen sisko Anna kertoo.

”Toisaalta hän myös leppyi lähimmilleen nopeasti. Iän karttuessa Kirkasta tuli yhä vahvemmin perhettä ja sukua koossa pitävä voima. Hän järjesti yhteisiä juhlia ja tilaisuuksia.”

Uskonto oli Kirkalle luonnollinen osa elämää. Hän ei julistanut tai tyrkyttänyt sitä, mutta luultavasti hänen vahva moraalinsa, oikeudentajunsa ja lämmin myötätuntonsa muita kohtaan kumpusivat syvästä sisäisestä vakaumuksesta.

Kirka oli lapsesta asti kasvanut ortodoksiseen perinteeseen ja hänellä oli läheinen suhde kirkkoon. Hän myös kävi säännöllisesti jumalanpalveluksissa. ”Kirill oli rohkea”, Helsingin ortodoksisen seurakunnan silloinen pastori isä Mitro sanoo. ”Hän uskalsi tunnustaa slaavilaiset juurensa ja ortodoksisen uskonsa.”

Kirkalla oli läheinen suhde isoveljeensä, ja Sammyn kuolema oli hänelle valtava järkytys. Kirka oli kuitenkin vahva ja tasapainoinen. Hän sanoi usein: ”Se, mikä on tapahtunut, on tapahtunut, ja meidän pitää jatkaa siitä.”

Kirka sai tiedon isänsä kuolemasta vain muutamaa tuntia ennen kuin Eurovision laulukilpailun karsinta alkoi. Ammattilaisena hän hoiti silti oman osuutensa suorassa lähetyksessä.

Toteutumattomia suunnitelmia

Kirkan elämäntyö jäi kesken. Hänellä oli paljon suunnitelmia, jotka eivät ehtineet toteutua, kuten joululevyn teko. Aivan viimeisinä vuosinaan Kirka kehitti myös uuden tavan laulaa.

Teimme useita keikkoja, joilla minä säestin flyygelillä ja Kirka lauloi baarijakkaralla tavallista matalammasta sävellajista yökerhotyyliin.  Meidän piti tehdä yhdessä levy, jolla olisi esiintynyt aivan erilainen Kirka kuin aikaisemmin.

Kirka jätti jälkeensä mittavan henkisen perinnön. Hän loi uuden tavan laulaa rokkia suomeksi, ja hän muutti koko kansan musiikkimakua. Monet soul- ja rock-hitit tulivat hänen ansiostaan tunnetuiksi myös Suomessa.

Kun Kirka lauloi kappaleen, siitä tuli lähes aina ”Kirkan biisi”. Olen ylpeä siitä, että olen saanut tehdä hänelle lauluja, jotka ovat jääneet elämään.

”Kirillissä oli ylevää, luontaista lahjakkuutta”, isä Mitro sanoo. ”Arvostan hänen mahtavaa antautumista työlleen. Hän ei ollut pelkkä työntekijä, vaan hän teki elämäntyötä.”

Kirkan muistokonsertissa ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2008 Helsingin Hartwall-areenalla lavalle nousi monia hänen läheisiään ja kollegojaan. Olin varma, että Kirka oli vahvasti hengessä mukana. Hänellä oli aina syli auki ja kädet levällään ja hänessä paloi ihmeellinen sisäinen valo.

Kun hän katsoo taivaasta esiintyjiä ja yleisöä, hän voi sanoa – kuten niin monta kertaa ennenkin – suu hymyssä ja silmät sikkurassa: ”Hei kaverit, hyvä meininki!”

Kirjoittaja on muusikko ja säveltäjä. Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Valituissa Paloissa helmikuussa 2008.

Kirka Babitzin kuoli 31.1.2007.

Osallistu keskusteluun!